Beautifully Unfinished

Kuka keksi tuollaisen kamalan sairauden, joka ensin toiseen käteen tarttuu, hetken sitä keinuttaa, eikä enää irti päästäkään Ote on luja, se varmistaa ettet enää kättäsi ylös saa  Pian se tarttuu toiseenkin käteen, siihen, joka kahvikupin ylähyllyltä nappaa siihen, joka vielä iloisena vilkuttaa siihen, joka kaunolauseitakin kirjoittaa Se kuin painoksi käsiin jää, kuiskaa "maata kohti saat vain kurkottaa", Eikä se enää koskaan halua irrottaa Tanssi myös ilman käsiä sujuu, jaloilla voi kevyesti parkettia pitkin liitää, ympäri pyörähtää, ilmaan hypähtää, lopuksi niiata Sairaus ei kuitenkaan tanssista piittaa, ja niin se  asettelee  jalkojenkin päälle painavaa viittaa  Se vie voimat ja liikkeen, tanssin ja juoksun, lauteille nousun,  pyörällä polkemisen, kävellen vaihtuvat maisemat, tietynlaisen vapauden Se on viekas ja salakavala, pyytämättä se ranteeseen tarttuu ja polvelle istahtaa Hankala kaiken surun keskeltä ymmärtää,  mitä sillä on asiaa? Miksi se toisen ovesta sisään hiip

Kuuntelen, mutta en kuule mitään -paitsi sen, miten vastenmielinen olen ajatuksissani Katson, mutta en näe mitään -paitsi sen, miten epäonnistunut ihminen, nainen, minä olen En ole osannut pitää itseäni turvassa En ole osannut sanoa Ei oikeaan aikaan Olen hyväksynyt, alistunut, antanut toisten rikkoa rajani satoja kertoja Mikä pahinta, olen itse rikkonut rajani Olen vaimentanut intuitioni, sisäisen lapseni sekä järkevän aikuisen äänen, väärällä hetkellä  Olen antanut ympäristön ja egoni vaimentaa sisimpäni -minut Vain siksi, koska olen halunnut niin kamalan paljon tulla nähdyksi ja kuulluksi Olen halunnut olla jotain jollekin - hakenut hyväksyntää sieltä, missä sitä ei koskaan ole ollut Olen kylpenyt epätoivossa, pessyt itseni häpeällä  Haitalliset käytösmallit ovat kiertäneet vuosia kehää; kaksi askelta eteenpäin, kolme taakse Tunnistan, tunnustan, ääneen kaiken sanoitan Ja silti en osaa päästää irti tästä luita nakertavasta häpeästä, joka minuun jo varhain istutettiin Anteeksi Minä,