Beautifully Unfinished

"Toukokuun kirous. Juuri kun luonto puhkeaa kauneimmilleen, ja kun kevään lämpö saapuu meitä silittelemään, saapuvat mukana myös kirpeä kipu ja sumuinen suru. Ne saapuvat muistuttamaan elämän rajallisuudesta, ja siitä, ettei ole olemassa valoa ilman varjoja. " Tänään meidän rakas Lulu vaipui ikuiseen uneen. Pieni lähti pois rauhallisesti. Nyt Lulun on hyvä olla. Ei maallisia kipuja, eikä elämän painoja. Vain ääretön vapaus valkean, suloisen olemuksen seurana.  Toukokuut tuntuvat laajemmallakin mittapuulla raskailta. Molemmat isoisäni sekä toinen isoäideistäni ovat lähteneet toukokuussa, aurinkoisina päivinä, juuri tällaisina päivinä kuin Lulukin lähti. Rakkaat lähtevät juuri silloin, kun maailma alkaa näyttää parastaan. Kun luonto on elämää täynnä. Kun linnut laulavat ja lomat alkavat. On vaikeaa kohdata kuolema tällaisena aikana, mutta toisaalta kaikki tämä elämä surun ympärillä toimii myös suojana. Sitä uskaltaa surra eri tavalla, kun pimeä ei ole m

Omistan tämän postauksen rakkaalle Lululle, sillä pian pieni jatkaa matkaansa parempaan paikkaan. Paikkaan, jossa ei ole maallisia kipuja. Paikkaan, jossa vanhuuden voimattomuus on enää vain kipeä muisto. Ajatuskin hyvästeistä tuntuu sietämättömältä ja kyyneleet valuvat silmistä valtoimenaan, mutta jotkut asiat elämässä täytyy vain hyväksyä. Tässä tekstissä muistelen vähän Lulun pentuaikoja, sitä, mitä kaikkea Lulu on elämäämme tuonut, sekä sitä, millaisena minä tuon valloittavan karvakuonon näen. Tervetuloa perheeseen Muistan yhä melko selvästi sen päivän, kun haimme uuden perheenjäsenemme kotiin. Muistan pienen koiranpedin ruudullisella pehmustetyynyllä. Muistan värikkään pallon, josta tulikin myöhemmin Lulun lempparipallo, niin lemppari, että se meni lopulta kovan käytön myötä rikki. Muistan pienet herkkutikut. Muistan kilpailun siitä, kuka saisi pitää Lulua sylissä ensimmäisenä. Olimme haaveilleet siskoni kanssa koirasta jo pitkään, ja olimme valtavan täpinöissä

Saavumme risteykseen sinne, missä kaikki yhdessä koettu muuttuu muistoksi sinne, missä kauniillakaan sanoilla ei saada enää pelattua aikaa  On aika irrottaa  on aika todeta ääneen, ettei meistä tule mitään meistä ei tule mitään näin erilaisilla maaleilla Sinä rakennat jotain sellaista, mihin en voi sitoutua Minä rakennan jotain sellaista, mihin sinä et voi sitoutua On aika kuunnella sydämen sijaan järkeä ja ymmärtää, ettei meidän levottomat sydämet kohtaa on aika ymmärtää, mihin tämä kaikki lopulta johtaa En kykene enää olemaan varpaillani toisen ihmisen takia enkä aio enää tuntea epävarmuutta toisen kulmikkaista sanoista Olen aina ollut kaikessa mukana sydän avoinna mutta joskus sitä kai on parasta vain suojata Olen hauras ja sinusta luopuminen kyllä tekee kipeää vaikka kaiken tämän ääneen sanominen onkin melko lipevää Olet minulle tärkeämpi kuin koskaan tulet tietämään kiitos että opetit minut omin siivin liitämään kaikkea hyvää.

Ääriviivat katoavat viiva kerrallaan, silmät sumentuvat kyynelverhosta Hengitys tuntuu painavalta, sielu polvistuu sisälläni Pitkästä aikaa tunnen kehoni menevän jonkinlaiseen paniikkiin, traumat aktivoituvat solumuistissani kun et vastaa puhelimeen Soitan uudelleen, ja uudelleen Puhelin menee vastaajaan, missä olet rakkaani? olethan sinä kunnossa? Kehoni elää traumat uudelleen, ja uudelleen Mietin menetyksiä, sydän hakkaa Mietin sitä, mitä vielä voisin menettää, sydän hakkaa lujempaa Olen täynnä, olen tyhjä Katastrofiajatukset pyörivät päässäni kuin rikkinäinen karuselli, karuselli, joka ei suostu pysähtymään Tuntuu siltä kuin maailma lakkaisi hetkeksi olemasta, kaikki tuntuu unelta, epätodelliselta, ja samalla liian todelliselta.