Beautifully Unfinished

" Pesen pyykkiä, jotta vaatteisiini tarttuneet tuoksut eivät vahingossakaan muistuttaisi minua mistään. Ostan tulppaaneja kaupasta ja asettelen ne auringonvaloon pöydälle, ne näyttävät kauniilta. Ne näyttävät kauniilta jopa sellaisina hetkinä, kun en jaksa nähdä kauneutta missään muissa yksiöni neliöissä. Luutuan valon paljastamia pölyjä kaikkialta ja järjestän kotiani toivoen, että mieleni järjestyisi siinä samalla. Kuuntelen musiikkia, joka muistuttaa minua aina sinusta. Ihan sama, mitä laulussa lauletaan, palaa mieleni aina sinuun. Minunhan piti unohtaa sinut. Lohdutan itseäni syömällä purkillisen jäätelöä ja katsomalla sydäntä riepottelevia elokuvia. Mietin pienen elämäni aikana kokemaani tuskaa ja sitä, miten se saa minut joka kerta niin helvetin hajalle. Mietin sitä, mitä sisäiselle lapselleni kuuluu. Onkohan sisimpäni pelokas, osaako aikuinen Meiju tarjota pienelle Meijulle turvaa. Osaanko kohdella itseäni oikein, arvostaen. Miksi annan omien ajatusteni roikkua köyte

Huokaus sentään. Välillämme ollut yhteys on kadonnut. Lopullisesti. Tuntuu siltä kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Se, mitä tunsin sinua kohtaan, sitä on tuskin olemassakaan. Tuntuu siltä, kuin meidän välinen vetovoimamme olisi ollut vain mielikuvitukseni tuotetta. Tunnereaktion maalaamaa, ja sen vahvasti vääristämää. Yhteys välillämme olikin vain pieni hiekanmurunen rantahiekassa. Se oli murunen, jonka meren ylpeä kuohunta on nielaissut kevyesti mukaansa rannalla vieraillessaan. Siellä se nyt ajelehtii. Siellä ajelehtii mieleni tuote, ajastus meistä. Eikä se enää koskaan palaa. Se ei enää koskaan palaa takaisin. Kaikki, mitä välillämme oli, tulee kuolemaan. Niin kuin ne tulppaanit, joita niin kovasti yritin pitää elossa.  Katseemme ja kehomme etsivät nyt jotain muuta, jotain sopivampaa. Ja luulen, että sen sinä olet kai jo löytänytkin. Sopivamman. Silmäsi lepäävät jonkun toisen katseessa, eivät minun. Minä en koskaan saa sinussa sitä tunnetta aikaan, jonka tuo joku sopiv

On torstaiaamu, kello alkaa lähennellä kymmentä. Aurinko pyrkii sisään verhojen välistä. Olen puoliksi vielä unessa, kunnes kännykkäni alkaa soida rikkoen unisen hiljaisuuden. Soittaja on äiti. Ajattelen mielessäni lepuuttelevani silmiäni vielä hetken ja soittavani hänelle myöhemmin takaisin, mutta jostakin syystä käteni tarttuu puhelimeeni ja painaa vihreää luuria. " Kuule Meiju ", kuulen äidin huolestuneen ja itkuisen äänensävyn, ja säpsähdän samalla sekuntilla ylös sängystä.  " Meidän Jonna on jäänyt auton alle ", kurkkuani alkaa puristamaan ja alan toistamaan pakonomaisesti sanaa " ei ". " Ei, ei, ei ", jankkaan niin kuin levy olisi jäänyt jumiin. " Kuolen jos Jonna viedään meiltä pois, äiti, tätä surua minä en kestä ", olen pelosta, järkytyksestä ja surusta sekaisin. Niin on koko meidän perheemme. Äiti sanoo tulevansa pian hakemaan minut, hän sanoo, että mennään yhdessä Jonnan tueksi. Unohdan sulkea puhelimen ja jatkan

  Ajattelin tänään kirjoittaa ajatuksiani yksinäisyydestä. Aloitetaan vaikka määrittelemällä kyseinen termi, yksinäisyys. Mitä se on? Miltä se tuntuu? Voiko sitä oikeastaan edes määritellä? Minulle yksinäisyys tarkoittaa painavaa tunnetta. Minulle se on sosiaalista kipua, ajelehtimista omassa kuplassa, jota ei jostain syystä kukaan ulkopuolinen kykene koskettamaan. Kukaan ei pääse niin sanotusti "sisälle". Uskallan sanoa, että minä tiedän miltä tuntuu olla yksinäinen. Tästä huolimatta, koen vahvasti, että yksinäisyys on meistä jokaiselle hyvin henkilökohtainen tunne, ajatus ja kokemus. Toisen yksinäisyys voi tuntua minulle täysin erilaiselta, kuin se yksinäisyys, jonka seurassa minä olen ollut. Tässä postauksessa tarkoituksenani ei ole siis kertoa, millaiselta yksinäisyyden kuuluisi tuntua, vaan keskityn kuvailemaan sitä yksinäisyyttä, jonka minä olen kokenut. Kelailen sitä, mikä on tehnyt minut yksinäiseksi, ja pohdiskelen sitä, miltä yksinäisyys on tuntunut eri elämänv

Edessäni on teksti, joka minun tulisi omaksua Minun tulisi sisäistää sen sanoma Ymmärtää sitä Yritän keskittyä Hengitän syvään Ulos Sisään Ja aloitan Tunnen kuinka silmäni liukuvat kirjaimelta toiselle  Ikään kuin tanssahdellen On isoja alkukirjaimia, pilkkuja, pisteitä Kirjaimista muodostuneita sanoja  Sanoista muodostuneita lauseita Silmäni ovat kiinni noissa kirjaimissa Mutta en näe niitä Tuntuu melkein siltä kuin olisin sokea En kuule sitä, mitä tuo teksti haluaa minulle kertoa Enkä näe sitä, mitä edessäni on Ja sitä, mitä minä en näe, en pysty sisäistämään Ainoa, mitä näen, olet Sinä Pystyn näkemään vain ne kirjaimet, jotka muodostavat nimesi Pystyn sisäistämään vain sen, mitä Sinä merkitsit minulle Juoksen ajan kanssa kilpaa Ja tunnen olevani häviöllä Katselen ajan juoksemista edelläni Ja mietin, miksi se ei odota minua Olen oikeastaan vihainen ajalle Sille, joka on ke