Beautifully Unfinished

" Rohkenemalla eksyä Sinuun, löysin minut Löysin itseni pölyttyneiden roolien sekä vahvojen defenssien takaa Ja annoin myös Sinun nähdä sen naisen, jota en luultavasti olisi ilman hyväksyviä silmiäsi  uskaltanut kohdata Se nainen on niin erilainen, kuin se räiskyvä ja kovaääninen ihminen, jonka roolin alle itseni aikoinaan hautasin Kiitos että olet jaksanut käyttää aikaa kaivamiseeni Olet löytänyt jotain, jonka olemassaolosta en edes itse ollut varma Kiitos että saan olla sinulle olemassa juuri niin paljon, kuin ihminen voi toiselle olla olemassa   Sinä tunnet minut "

Nyt on joulut vietetty ja pian onkin jo uusi vuosi, vuosi 2020. Hurjaa. Joulu tuli vietettyä Limingassa rauhallisissa merkeissä, rakkaimpien ihmisten ympäröimänä. Sain nähdä molempia vanhempiani, siskoani, veljiäni sekä heidän lapsosiaan. Oli ihanaa vaihtaa kuulumisia perheen kanssa, sillä heitä tulee nykyään nähtyä niin harvoin. Valvottiin myöhään, nukuttiin pitkään, saunottiin, käytiin ulkoilemassa ja vedettiin ruokaövereitä -tai ainakin minä vedin. Joulu ei siis ollut lainkaan niin hirveä, kuin etukäteen jännitin ja pelkäsin. Kaikki meni hyvin. Perhe on se, joka kiristää hermoja kaikista eniten, mutta samalla perhe on myös se, joka aina ottaa minut vastaan juuri tällaisena höpsönä, kuin olen. Perhe hyväksyy ja rakastaa, ja vitsit, miten paljon minä rakastankaan jokaista perheemme jäsentä. Kaikki ollaan hyvin erilaisia, mutta silti tullaan tavallamme toimeen. Ollaan opittu antamaan toisillemme tilaa ja opittu se, että riittää, kun jokainen meistä elää omannäköistä elämää. Ei tarvi

Ajattelin kirjoitella vähän ajatuksiani kuluneeseen vuoteen liittyen, vaikka sitä onkin vielä pari viikkoa jäljellä. Kulunut vuosi on ollut siinä mielessä erikoinen, että en oikeastaan osaa jakaa sitä tiettyihin ajanjaksoihin, vaan koko vuosi on ollut ikään kuin sellaista " epämääräistä ajelehtimista ". Vuosi on näyttäytynyt ulospäin ehkä sellaisena paikoillaan junnaamisena, mutta sisäisessä maailmassani on samaan aikaan tapahtunut paljon. Sisäinen maailmani on saanut aivan uudenlaiset värit, sillä olen kohdannut itseäni muiden ihmisten ja maailman kautta hyvin erilaisissa sävyissä. Olen kyseenalaistanut kaikkea aiempaa syvemmin ja yrittänyt ymmärtää syvimpienkin epätoivon hetkien merkityksen. Olen epäonnistunut useita kertoja monessa minulle merkityksellisessä asiassa, mutta myös vahvistanut uskoani siihen, että ihmisarvoni ei määräydy suoritusten ja saavutusten kautta. Elämä ei saisi olla suorittamista, eikä sen tarvitsisi olla pelkkää selviytymistä. Elämästä pitäisi myös o

On joulukuu ja jouluaattokin lähestyy kovaa vauhtia. Ihmiset ovat koristelleet kotinsa jouluhenkeen sopivaksi, ja ulkona kävellessä ikkunoista sekä parvekkeilta kantautuvat valomeret saavat sydämen huokailemaan. "Niin hurjan kaunista". Lumi maassa saa kaipaamaan pohjoisen pakkasiin, ja ajatus siitä, että pian näkee perhettä, tuntuu hyvältä. Heitä on ollut jo ikävä.  Mutta joulussa ja koko tässä ajassa on myös se toinen puoli. Joulu on yhdessäolon kulta-aikaa ja miellän joulun vahvasti perhejuhlaksi. Ja meidän perheemme on  niin sanotusti rikki, ollut jo parin vuoden ajan. Se tekee joulusta omalla tavallaan surujuhlan. Se, että vanhemmat viettävät joulunsa eri osotteissa, ja se, että meidän Lulu ei ole enää tänä jouluna meidän kanssamme, tuntuu riipaisevalta. Se saa tällaisen aikuisenkin ihmisen suremaan. Sisäinen lapseni ehkä kaipaa vielä niitä perhejouluja, kun kodissamme tuoksuivat piparit, musiikki soi, Lulu viipotti menossa mukana, ja kun pienen, mutta niin rakkaan p