Beautifully Unfinished

"En pysty tähän". "En ansaitse kaikkea tätä hyvää". " Itsepähän kerjäsin tätä". Tänään ajattelin kirjoittaa itsearvostuksesta ja sen puutteesta, siitä, miten se vaikuttaa elämään. Vaikka olenkin nyt enemmän sinut itseni kanssa, kuin teini-iässä, on vielä pitkä matka siihen täydelliseen oman arvon tuntemiseen, siihen fiilikseen, ettei jatkuvasti tarvitsisi  epäillä itseä ja mietiskellä sitä, millaista kohtelua minun tarvitsee sietää.  Vasta viimeisen parin vuoden aikana olen tietoisesti pysähtynyt itseni äärelle ja miettinyt ääneen, miksi minä otan taas tämän kaiken epäkunnioittavan käytöksen avosylin vastaan? Miksi minä hyväksyn tämän käytöksen? Vastaus löytyy kaiketi sieltä omasta syvästä arvottomuuden tunteesta. Siitä, kun joku joskus aikoinaan istutti tuon ajatuksen minuun, että minä en riitä omana itsenäni. On hullua, miten mieleni muistaa lähes kaikki ikävät kommentit ala-asteikäisestä tähän päivään. Muistan, miten sain ala-asteella kuulla siitä, k

Aika ei odota vaikka pyydän sitä pysähtymään Tuntuu siltä kuin seisoisin paikoillaan ruuhkassa paikoillaan kiireen keskellä  Tuntuu siltä kuin ottaisin korvillani vastaan tehtäviä joista vanhojakaan en ole saanut hoidettua pois alta Sanotaan että painetta tulee kestää mutta mitä jos sitä ei kestä Mitä jos keho lamaantuu mieli lakkaa toimimasta Mitä sitten tapahtuu onko minua enää edes olemassa Kaikki tuntuu taas hetken verran liialta kun en osaa aina oikean kokoista palaa haukata Äiti sanoo että kyllä elämä järjestyy mutta entä jos minä olen epäjärjestyksen suurin syy? Pienenä tyttönä pelkäsin kasvaa isoksi ja olen hyvin oppinut miksi En aina sovi niihin aikuisen kenkiin joilla mennään tehdään ollaan tuotteliaita mutta ei koskaan pysähdytä  On toisinaan vaikeaa olla osana sitä hullunmyllyä jossa ihmisarvoni määräytyy käytännössä suoritusten kautta Haluaisin mieluummin olla se joka muistetaan kaikesta muusta paitsi niistä suorituksista sillä miele