Beautifully Unfinished

Kesä päättyi ja me sen mukana Minulla on ikävä Sinua Anteeksi etten osannut arvostaa Sinua ansaitsemallasi tavalla En osannut olla sitä mitä tarvitsit En osannut vaikka halusin Tänään bussimatkalla katsoin vaihtuvia maisemia Tunsin syvää kaihoa Hengitykseni tuntui kamalan raskaalta Nämä kadut ovat minulle vieraita Vieraita, joihin yritän tutustua Toivon, että ne ovat tutustumisen arvoisia Haluan tuntea olevani kotona Mutta mitä jos sydämeni asuu ikuisesti Oulussa? Niillä liian tutuilla kulmilla Siellä, missä kylmäkin tuuli lämmittää tuttuudellaan Olen viime aikoina täyttynyt myös vanhoista peloista Tunnen epävarmuutta Mietin, viekö elämä todella sinne, missä minun kuuluu olla Vai kuuluisiko minun kaikesta huolimatta olla toisaalla? En tiedä Yritän luottaa aikaan Siihen että aika sopeuttaa hälventää suunnattoman ikävän ja saa minut jälleen tuntemaan oloni eheäksi Toivon tämän kaupungin lämmittävän minua joku päivä niin

Viime viikot ovat olleet melkoista myllerrystä. Olen käynyt läpi kaikki mahdolliset tunteet. Olen riidellyt ja sopinut. Turhautunut ja saanut joitakin asioita hoidettua. Itkenyt ja nauranut. Vihannut ja rakastanut. Ollut sekaisin. Ja pelokas. Sisäinen rauhani on horjunut, sillä monet asiat, jotka aiemmin ovat tuoneet minulle turvaa ja järjestystä, ovat muuttuneet tai ovat muuttumassa. En ole osannut elää hetkessä. Olen elänyt menneessä ja tulevassa, ja koska eilistä ei enää ole ja koska huomistakaan ei periaatteessa ole olemassa, on oloni irrallinen. Minua pelottaa olla hetkessä läsnä, pelkään asettua omaan olooni sataprosenttisesti. Pelkään kohdata asioita, sillä pääni on sekalaisista tunteista täyttynyt. Pelkään luopua tietyistä kuvioista. En osaa vielä nähdä itseäni toisessa kaupungissa, uudessa kodissa, ilman tiettyjen ihmisten läsnäoloa. Jännitän myös kouluun menoa, sitä, miten siellä pärjään.  Muutaman päivän päästä minulla on viimeinen terapiaistunto. Sekin pelottaa. Tiedän