Beautifully Unfinished

Humallun yöstä aamuksi kääntyvien tuntien tahdissa ja pimahdan totaalisesti On paha olla, minulla on  ikävä Enkä enää osaa kontrolloida ikävääni  Lasken kolmeen ja sitten mennään viestiä viestin perään puhelua puhelun perään Viestien sävy vaihtelee yhtä nopeaa kuin tunnetilani välillä vihaan, välillä rakastan ensin kiroan kaiken, ja seuraavassa viestissä haluankin jo korjata kaiken Vuodatan sinulle sydämeni rippeet ilman minkäänlaista häpeää, häpeän vuoro tulee vasta myöhemmin Lopulta vastaat ja tulet luokseni Saat minut kiehumaan, mutta olet myös ainoa, joka saa minut rauhoittumaan Miten ironista tämä kaikki onkaan  Kun ollaan yhdessä, kaikki tuntuu taas hetken oikealta mutta kun emme ole yhdessä, kaikki meissä tuntuu väärältä Miksi toimimme näin huonosti yhdessä miksi se ei riitä, että välitän sinusta ja sinä välität minusta Vietämme viimeisen päivän yhdessä, salaa toivon ettei päivä päättyisi koskaan Toivon, että se vain jatkuisi ja jatkuisi, sil

Psyyke toimii omituisesti. Siis ainakin minulla. Olen viimeisen puolentoista viikon aikana kirjaillut mielessäni dramaattisia jäähyväisiä, olen itkenyt silmät päästäni ja istunut lyyhistyneenä kylpyhuoneen lattialla (missäs muuallakaan sitä surra kannattaisi). Olen kirjoittanut ajatuksiani ylös ja lukenut päiväkirjamaisia tekstejä tietokoneeni kätköistä, olen yrittänyt saada selvyyttä tähän nykytilassani vallitsevaan sekasortoon. Olen juonut muistini pois ja katunut sitä tietysti seuraavana päivänä.Olen käynyt lenkillä ja vetänyt salilla treenin ajatellen mielessäni, että kyllä tästä vielä noustaan. Hitto soikoon. Olen unohtanut syödä -ja kun olen ollut tarpeeksi pyörtymispisteessä, olenkin syönyt vähän liikaa. Olen ylianalysoinut kaikkea, romantisoinut kaikkea, dramatisoinut kaikkea, kironnut kaikkea, ollut pirun onnellinen kaikesta. Olen ollut niin tyhjä ja täysi samaan aikaan, että en yhtään osaa sanoa, miltä huominen näyttää. Käyn läpi valtavan syviä tunteita, niin hyvässä kuin pah

Nyt on pakko avautua jostakin tosi henkilökohtaisesta asiasta, toki toisen osapuolen yksityisyyttä suojellen. Viime yönä tulin kotiin riitaisan eron saattelemana erään ihmisen luota. Tämä "eräs" on ollut suuri ja merkittävä osa elämääni jo yli vuoden ajan. Olen jakanut tälle ihmiselle itsestäni kaiken ja sain paljon myös takaisin, toisinaan jopa enemmän kuin koin ansaitsevani. Meidän suhteemme oli hyvin värikäs, ja vaikka meidän suhteellamme ei sen vuoristoratamaisen luonteen vuoksi ollut koskaan varsinaista "seurustelu-labelia", oli se minulle merkittävin suhde koskaan. Yksikään seurustelu-, tapailu- tai säätösuhde ei ole koskaan merkinnyt minulle niin paljon, kuin suhde tämän ihmisen kanssa merkitsi. Siksi olenkin nyt surun murtama. Olen pettynyt ja väsynyt. Tunnen sydämessäni suurta toivottomuutta ja käyn läpi syviä arvottomuuden tunteita. Minun oloni on äärettömän arvoton. Kaikkien noiden ikävien tunteiden lisäksi olen kuitenkin myös oudolla tavalla helpottunut,

kumpi on oikeassa silloin, kun sydän ja järki tarjoavat eri vastaukset entä miksi kukkaa on niin vaikea muistaa kastella, miksi sitä on niin vaikea pitää elossa helpompaa vain poimia sellainen, ihastella hetki ja heittää menemään siltä rakkaus tuntuu minulle tänään -menetetyltä vaikka silti se on syvällä minussa halu kastella, antaa valoa, pitää elossa, ihailla äärettömiin