Beautifully Unfinished

Sydän kuin lasia vahvaa mutta herkästi särkyvää kirkasta mutta helposti tahriintuvaa Sinä alat hiljalleen juovuttaa minua Ja se pelottaa minua En enää koskaan ajatellut löytäväni mitään noin vahvaa Pelkään humaltuvani sinusta liikaa pelkään että humala tekee minulle liian hyvän olon ja saa minut kurottelemaan taivaisiin Pelkään nousun jälkeistä laskua sitä kamalaa laskuhumalaa ja siitä aiheutuvaa krapulaa Mutta vaikka pelkään en anna pelon estää sinusta humaltumista Maistelen sinua annos kerrallaan Ja toivon ettei lasini täyty niin että se räjähtää kaikesta paineesta rikki Sillä lasin palasia on äärimmäisen tuskaisaa liimata takaisin paikoilleen Ja vaikka sen saisikin liimattua takaisin kasaan ei se koskaan tule olemaan ennallaan.

Kevät on edennyt jo pitkälle, melkein huomaamatta. Samaan aikaan kulunut vuosi alkaa olla pelottavan lähellä puoliväliä. Uskomatonta, miten vauhdilla aika juoksee. En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä. Jos vain voisin, pysäyttäisin ajan hetkeksi. Minulla on viime aikoina ollut sellainen olo, että minulla on kiire silloinkin, kun minulla ei ole mitään määränpäätä eikä aikataulua. Sydämeni on valtavan levoton. Minua harmittaa, etten ole osannut pysähtyä ihastelemaan auringonlaskuja läsnäollen, enkä ole osannut juoda aamukahviani rauhassa istualtaan. Ravaan asuntoani edestakaisin, itken ja nauran vuorotellen.  Olen ollut henkisellä tasolla hieman uupunut. Uupumukseni johtuu osittain isosta työmäärästä, ja osittain siitä, että stressaan työasioista paljon myös työn ulkopuolella. En oikein osaa palautua kiireen keskellä. Viime yönä nukuin ehkä pari tuntia, näin painajaisia ja pyörin. Työn lisäksi minua jännittää valtavasti se, pääsenkö etenemään kohti toivettani koulun penkille pääsemises

Minulla on sinua ikävä. Minulla on ikävä sinua silloinkin kun olen vierelläsi. Se voima, joka sinut aikoinaan nielaisi mukaansa, on ainoa asia, jonka sinussa haluaisin kitkeä. Tiedän, että sinua ruoskivan voiman alla on niin syvä ja kupliva ilo, että kun se joskus pääsee vapaaksi, katoavat maailmasta kaikki mahdolliset rajat. Sitten avaruuskaan ei ole rajana sinulle.  Sielussasi on liekki, joka odottaa malttamattomana sitä, että pääsisi roihuamaan. Tiedän, että sen aika on vielä jonakin päivänä. Tiedän sen silmiesi loisteesta. Niissä on yhä toivoa, näiden toivottomien vuosien jälkeenkin. En ole kai koskaan tavannut toista, saati tuntenut toista, joka nousisi kuoleman rajalta niin monta kertaa takaisin jaloilleen, kuin sinä olet noussut. Olet vahva hauraasta olemuksestasi huolimatta. Olet vahvin kaikista. Minusta sinussa kauneinta, ulkoisen kauneutesi lisäksi, on uskosi. On ihailtavaa, ettei katkeruus ole koskaan päässyt kuoresi lävitse. Sinä jaksat uskoa hyvään, vaikka