Hei, pitkästä aikaa. Tänään ajattelin kirjoitella teille ajatuksiani kuluneesta vuodesta, nykyisistä tunnelmistani, sekä avata hieman kesäsuunnitelmiani. Aloitetaan alkuvuodesta. Alkuvuodesta olin murtunut nainen. Se johtui siitä, että minulle valtavan tärkeäksi muodostunut ihmissuhde veteli viimeisiä henkäyksiään päättyen lopulta täysin elottomaan muotoon. En osannut odottaa suhteen päättymistä tavalla, jolla se lopulta päättyi. En osannut odottaa kaiken päättyvän täyteen hiljaisuuteen. Siksi kai olinkin suhteemme päättymisen jälkeen niin murtunut. En koskaan ollut yhdessä tämän henkilön kanssa, mutta olin hänestä täysin lumoutunut. Jumaloin häntä. Pelkäsin koko suhteemme ajan sen päättymistä, siksi kai yritin joskus epätoivoisesti itse päättää sen. Mutta en koskaan pystynyt siihen. Palasin aina takaisin. Niin kauan kun hän avasi minulle ovensa. Hänessä oli jokin valtava vetovoima, joka minua veti puoleensa. En koskaan oppinut näkemään hänen ikäviä puoliaan, vaan raoti