Beautifully Unfinished

Sama tyttö sama nainen samat mustelmat Erona kuitenkin vuodet ja tieltä pois siirretyt vuoret Herkkä ja hauras tyttö Herkkä ja vahva nainen Se minä olin Se minä olen Sisälläni asuu yhä paljon samaa epävarmuutta, samaa kipua, samaa ankaruutta, samaa itseinhoa, samaa pelkoa, kuin tuossa mustavalkoisen kuvan tytössä, pienessä minussa Mutta enää nuo asiat eivät saa minusta liian vahvaa otetta ne eivät saa minua häpeämään niin syvästi, ettenkö nostaisi katsettani maasta Minä uskallan olla se ihminen, jonka vielä joskus niin kovasti yritin tappaa, tukahduttaa Haluaisin halata pikkuista minua ja pyytää anteeksi, anteeksi sitä,  etten osannut nähdä itsessäni mitään arvokasta Haluaisin halata pikkuista minua ja kuiskata korvaan, että kyllä se siitä, ymmärrän sinua ja olen sinun tukena Haluaisin sanoa pikkuiselle minulle, että et ole yksin Sanoisin, että on aina olemassa joku, joka ottaa

Provosoin sua, jotta satuttaisit mua Pyydän sua sanomaan ne sanat, jotka vie alta mun jalat Puhu niistä muista, puhu niistä ylistävästi ja kauniisti Sillä tavalla, miten et enää koskaan mulle tekisi Kuvaile mua hulluksi ja lataa pöytään ne faktat,  että tällä tavalla mitään en saa kestämään Sano vielä kerran se, miten mun kannattaisi käydä puhumassa psykologille Sano vielä kerran se, miten et koskaan päässyt mun sisälle Et tiedä mitä on näiden silmien takana, kun mä en koskaan katso silmiin Paitsi sellaisina hetkinä, kun unohdan sen että voisit kääntää selkäsi ja lähteä Tällä tavalla saamme aina toisistamme vain puolet, meillä on yhdessä kai liian painavat huolet En saa sua rakastamaan mua, vaikka rakastaisin maailman loppuun asti sua Siksi pyydänkin, että jos vielä joskus törmätään, älä pyydä mua mukaasi lähtemään Äläkä kysy, mitä mulle kuuluu, koska en oo silloinkaan yli susta Tiedät kyllä sen, että jätit sun kokoisen  puuttuvan palasen, sinne

Juon sinut ja muut murheeni pois, juon niin etten muistaa vois, sitä miten paljon minua sattuu  sitä miten paljon sinua sattuu Minulla menee lujaa, aivan liian lujaa Lujempaa kuin aikoihin En uskalla pysähtyä Töitä töitä töitä, Juhlaa ja sumuisia öitä Hiljaisuutta en uskalla nyt kuunnella, sillä hiljaisuus, jonka tunnen, voi turmella Minun maailmassani hiljaisuus on äänekkäämpää,  kuin musiikki kovalla volalla Toisinaan en tunnista sitä ihmistä, joka peilistä heijastuu Siinä ihmisessä on niin paljon sitä, mitä joskus sanoin, että en koskaan tulisi olemaan Haluaisin olla paras versio itsestäni, mutta kaadun joka kerta ja löydän itseni vain siinä huonoimmassa valossa Paha olo puristaa taas kaulalla, eikä sitä pääse karkuun edes potkulaudalla Tuntuu siltä kuin minussa asuisi kaksi persoonaa, jotka eivät osaa kuunnella toisiaan ja jotka eivät tule toimeen keskenään Miksi itseään vastaan on näin vaikeaa

"  Voi rakas, mistäköhän aloittaisin. Tämän vuoden ei todellakaan kuulunut mennä näin, enkä nyt puhu koronasta, vaan siitä, mitä jouduimme taas perheenä kohtaamaan. Olen pahoillani siitä, mitä Sinä sait kantaaksesi. En koskaan, edes pahimmissa painajaisissani olisi osannut kuvitella Sinulle näin kamalaa kohtaloa. Sinä et ansaitse tätä. En ymmärrä, miksi näin kävi. Et olisi ansainnut enää yhtään painoa harteillesi painamaan Sinua kumaraan. Olen äärettömän pahoillani puolestasi, olen suorastaan murtunut vuoksesi. Jos vain voisin, ottaisin taakkasi kantaakseni. Antaisin henkenikin puolestasi, tiedäthän sen? En osaa edes kuvitella aikaa ilman Sinua, en halua miettiä sitä. Suljen silmäni siltä, sillä se on ainoa tapani selviytyä tällä hetkellä. En halua uskoa sitä, että vielä joskus tulee päivä, kun meidän täytyy sanoa hyvästit. Minä lupaan kääntää jokaisen kiven vuoksesi, jotta saisimme pitää Sinut täällä maailman loppuun asti. Lupaan tehdä kaikkeni, jotta saisin Sinut