Beautifully Unfinished

Viime aikoina elämä on tuntunut hieman värittömältä. On tuntunut siltä, kuin olisin korviani myöten jumissa. Olen hukassa. Suuntaa vailla. Olen sellaisen olotilan syleilyssä, josta on vaikeaa päästä pois. En ole jaksanut innostua asioista samalla tavalla kuin ennen. En ole jaksanut hymyillä samalla tavalla. Arki on tuntunut väkinäiseltä. Pelkän aamukahvin keittäminen on tuntunut hyvin raskaalta. En ole ollut hyvä ystävä, sisko ja tytär. En ole jaksanut olla läsnä kenellekään, en edes itselleni. Lisäksi olen valittanut asioista, joilla ei edes ole suurempaa merkitystä. Olen ollut vieras jopa itselleni.  Tuntuu kamalalta tuntea tällä tavalla, etenkin, kun en oikein saa kiinni siitä, miksi nyt tuntuu näin toivottomalta. Miksi on vaikeaa katsoa huomista silmiin. Miksi oloni on jatkuvasti levoton ja ahdistunut.  Minua pelottaa kamalan paljon. Pelkään elää, pelkään tuntea näin. Pelkään kohdata elämän myrskyt ja tuulet. Menetykset ja vastoinkäymiset. Pelkään vanheta ja seurata sit

Ajatukset tummuvat pimenevien iltojen mukana ja kylmyys tulee ihon läpi,  tuntuen luissa asti En osaa mennä eteenpäin, kun osa minusta  on vielä jumittunut eiliseen Mikä saisi minut taas muistamaan, minkä vuoksi täällä taistellaan Miksi tuntuu tältä Mistä löytyvät vastaukset silloin, kun pää ja sydän ovat kysymyksistä kylläisinä