Beautifully Unfinished

Kymmenen vuotta sitten olin rikkinäinen tyttö Seurasin kevään saapumista osaston ikkunasta ja mietin kuolemaa En osannut samaistua muihin nuoriin, jotka valmistautuivat kesän tuloon intoa puhkuen ja kaikenlaisia reissuja suunnitellen Vartin ulkoilut tai satunnaiset kotilomatkaan eivät saaneet minua muistamaan sitä, miltä niin sanottu normaali elämä tuntui Samaan aikaan kun muut ikäiseni aloittivat ensimmäiset seurustelusuhteensa ja menivät kesätöihin,  minä mietin miten sietäisin olla ja hengittää omassa kehossani ja siinä ympäristössä, jonne sairauteni oli minut vienyt Kun lopulta seitsemäntoistavuotiaana pääsin osastolta pois, muutin ensimmäistä kertaa yksin asumaan Noihin aikoihin vihasin itseäni varmasti enemmän kuin osastolla ollessani, kehoni oli muuttunut paljon ja se oksetti minua Ahmin, koska pelkäsin joutuvani osastolle takaisin Kaikki todellisuuden ja kohtuuden rajat tuntuivat horjuvan Pukeuduin kesäisenä hellepäivänä tuulitakkiin ja pitkiin housu

" Olen kuin huumetta Sinulle, Sinä olet kuin huumetta minulle Ollaan oudolla tavalla koukussa toisiimme, tuomme toisillemme suurimmat huiput, mutta myös suurimmat laskut Huiput kestävät hetken verran, palautumisessa menee vähintään viikko, etenkin jos ollaan sodittu sanoilla toisemme uuvuksiin Rikotaan toisiamme pahasti, mutta me tiedetään myös se,  miten saamme toisemme haluamaan lisää Lisää huumetta, lisää sinua, lisää minua, lisää meidän ihanan kamalaa yhteisvaikutusta Käydään taas hetken aikaa huipulla, ja sitten lasketaankin alamäkeen Lasketaan alamäkeen vauhdilla, ja ylös kiipeäminen tuntuu kerta kerran jälkeen vain vaikeammalta Siksi pitää taas -miljoonannen kerran- sanoa hei hei ja hyvää jatkoa, meidän aika ei ollutkaan vielä Otettiin kai liian suuri annos kerralla "

Jo pienenä minuun asettui ajatus siitä, että en ole tarpeeksi Kasvoin itseäni vertaillen ja määritin itseäni aina ulkoisten tekijöiden kautta " Jos painan jonkun tietyn numeron verran, riitän hetkeksi " " Jos saan kokeesta jonkun tietyn numeron, riitän hetkeksi " " Jos saan tehtyä tämän ja tuon, riitän hetkeksi " " Jos hän pitää minusta, minä riitän hetken verran " -Mutta kun tuo hetki on ohi, en ole taaskaan yhtään mitään kenellekään Hakeuduin välillä esille, ja toisina päivinä halusin olla mahdollisimman näkymätön En tiennyt, miten olla olemassa, mutta en myöskään tiennyt kuinka olla olematta Suunnittelin vuoroin hautajaisiani, vuoroin tulevaisuutta Paastosin yhtenä päivänä, toisena ahmin Olin aina joko -tai, enkä mitään siltä väliltä Opin olemaan aina liikaa tai liian vähän, tai ainakin tunsin olevani aina liikaa tai liian vähän, en koskaan sopivasti

En koskaan olisi uskonut, että vuoden 2020 alkupuolisko eleltäisiin tällaisissa merkeissä. Yht'äkkiä kaupungin kadut ovatkin täynnä tyhjää, opiskelut muuttuivat etämuotoon, viikonlopun baareilut vaihtuivat kotona viineilyyn ja ravintolassa herkuttelut muuttuivatkin kotikokkailuksi. Tästä vuodesta piti tulla " paras vuosi ikinä ", mutta tästä tulikin oudoin vuosi koskaan. Nähtäväksi jää, tuleeko vuosi olemaan outo hyvällä vai huonolla tavalla. Toistaiseksi olen toiveikas sen suhteen, että asiat järjestyvät parhainpäin ja että pian pääsemme palaamaan taas normaaliin arkeen. Ilmassa on varmasti paljon huolta, epävarmuutta ja pelkoa, mutta onneksi emme ole tämän kaiken outouden keskellä yksin. Olemme tässä kaikki yhdessä. Tämä tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne luo ainakin minulle lohtua. Ja vaikka olemme varmaan jo kaikki päässeet todistamaan sitä, miten neljän seinän sisällä pysyttely pistää pidemmän päälle hajottamaan, olemme varmasti myös oppineet arvostamaan sitä, m

Silmissäsi on enemmän syvyyttä, kuin meressä Tunnen miten painavaa surua ne kantavat sisällään  Aallot sisälläsi ruoskivat sinua lujaa, ne lyövät sinut henkisesti mustelmille Ulospäin olet kuitenkin kova ja viileä kuin kallio, etkä missään nimessä halua kuulla kenenkään suusta niitä kliseisiä "kaikki kyllä järjestyy"-lauseita Kenenkään ei tarvitse sinua ohjata, tai sanoa kuinka pääsisi ylös pohjalta Mutta tiedä se, että jos joskus kaipaatkin seuraa sinne pimeään, niin minä lupaan tulla siellä käymään Ja lupaan yrittää tuoda sinne valoa,  edes pienen kynttilän verran Tuo tunne, jota käyt läpi, on kuin ei kaivattu vuokralainen, sormenpäät tunnottomaksi taikova pakkanen, häkkiin kahlittu lintunen, kuin avojaloin juostu maratoni soratiellä -Se tekee ilottomaksi Mutta, kun vuokralainen vaihtuu, sormenpäät vuorataan lämpimillä lapasilla, lintu päästetään vapauteen ja kun juoksukengät pistetään maratonia varten jalkaan, kaikki muuttuu Pitää vaan löytää