Rakas... Sinua

" Olen vihainen, hämmentynyt, ahdistunut, peloissani. Murjotan ja olen etäinen. Ihmiselle, jotan syvästi rakastan. Miksikö? Koska koen jotain edellä mainituista tunteista. Tai ehkä kaikkia niitä kerralla." Tänään haluaisin kirjoittaa rakkaudesta. Tai oikeastaan siitä, miksi on vaikeaa sanoa toiselle, kuinka valtavasti hän merkitsee. Minua on viime öinä valvottanut se ajatus, että toista on helpompi rakastaa "ääneen", kun on jo liian myöhäistä. Toisen kuolinvuoteen reunalla on helppo sanoa "rakastan sinua", koska silloin ei ole niin sanotusti mitään menetettävää. Silloin rakkautta toista kohtaan ei osaa hävetä tai pelätä. Silloin sydän on oikeastaan rehellisimmillään. Onkin surullista, että vasta äärimmäiset tilanteet saavat usein ihmisen paljastamaan syvimmät tuntemuksensa toista kohtaan, vaikka nuo rakkaudelliset sanat olisi hyvä sanoa toiselle muulloinkin. Ne tulisi sanoa arjessa, juhlassa, iloissa ja suruissa. Koska nuo sanat ovat ne, jotka kannattelevat kaiken keskellä. 

Olen paljon pohtinut sitä, mikä saa minut nielaisemaan nuo sanat kerta toisensa jälkeen. Tulin siihen tulokseen, että pelko siitä, että oma syvä rakkauden tunne tulee tavalla tai toisella torjutuksi, on yleensä suurin syy sille, miksi "rakastan sinua" jää huulilleni vain epämääräiseksi muminaksi. Pelko ohjaa meitä ihmisiä hyvin herkästi, tai ainakin sensitiivistä ihmistä pelko ohjailee helposti. Pelko on kemiallisesti vahva tunnereaktio elimistössä, aivan kuten rakkauskin. Pelko on vain eri tavalla vahva tunnereaktio kuin rakkaus. Pelko on järjellisellä tasolla vahvempi, sillä pelkoreaktio on kautta aikojen ollut selviytymisen kannalta tärkeä tunne. Rakkaudella ei ole samanlaista, niin sanotusti järjellistä merkitystä, vaikka yleisesti voidaankin ajatella, että rakkauden avulla selviää kaikesta. En oikein osaa selittää tätä asiaa, mutta ehkä ymmärrätte, mitä ajan takaa. Pelko saa ihmisen herkästi epäilemään rakkautta, sitä onko järkeä rakastaa jotakuta ja onko sitä varsinkaan järkeä sanoa ääneen toiselle. Voitaisiinkin sanoa niin, että pelko kyseenalaistaa, rakkaus hyväksyy.

Minä olen viime aikoina ollut hieman etäinen erästä läheistäni kohtaan. Olen ollut vihainen, koska elämässä nyt tapahtuu välillä asioita, joita on vaikeaa hyväksyä ja omaksua. Olen ollut karhea tätä ihmistä kohtaan, koska olen antanut ikävien tunteiden kontrolloida minua. Nämä tunteet ovat sellaisia, että jos niiden antaa asua itsessä tarpeeksi kauan, tulee ihmisestä katkera. Ja sitä minä en halua. En halua olla katkera. Haluan tuntea iloa läheisteni puolesta, vaikka kaikki ratkaisut eivät minua henkilökohtaisella tasolla miellyttäisikään. Joskus oman ylpeyden nieleminen on parasta mitä voi tehdä, paitsi muille, erityisesti itselleen. Joskus tärkeintä on vapauttaa itsensä tietoisesti negatiivisista tunteista, ja antaa rakkauden hiipiä takaisin paikoilleen. Sillä totuus on, että rakastan tätä ihmistä. Välitän hänen tunteistaan ja haluan hänelle vain ja ainoastaan parasta. En lähtökohtaisesti toivo kenellekään pahaa, päinvastoin. En halua, etenkään tämän ihmisen kohdalla, elää elämääni siten, että jättäisin ikävien tunteiden vuoksi rakkauden taka-alalle. En halua tehdä sitä virhettä, että sanon tälle ihmiselle rakastavani häntä, vasta sitten kun on liian myöhäistä. Elämä on tässä ja nyt, rakkaus on tässä ja nyt. Rakastetaan eläessä, ei sitten kun olemme poissa.


Mielestäni tästä aiheesta ei voi puhua koskaan liikaa. Minä ainakin pyrin tämän vuoden aikana sanomaan enemmän ihmisille sitä, kuinka paljon heistä välitän. Kuinka paljon heitä rakastan. Rakkaudesta tulee tehdä pelkoa ja häpeää vahvempaa. Rakkaus on se, mikä pitää meidät lämpiminä, kun on muuten kylmää. Rakkaus on paras tunnereaktio, mitä elimistössä voi tapahtua. Rakkaus luo yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se on asia, jonka kanssa ei kannata odottaa. Rakkauden täyteistä päivää teille, nautitaan valostuvista keleistä ja kevään tulosta!