Tekstit

Syyskuun hämärä

On taas syksy, mutta se tuntuu erilaiselta kuin aiemmin; Minä en ole enää olemassa  Kirpeä tuulenvire liikuttaa kehoni ääriviivoja, mutta kukaan ei ole niiden sisällä Kuulen ympäriltäni puhetta, mutta en enää ymmärrä sanoja Ihmiset katsovat lävitseni, kukaan ympärilläni ei näe minua Katson ulkona hiljaa lehtiään pudottavia puita ja mietin, miten samanlaisia me olemmekaan Olen kuin puu, joka seisoo vuodesta toiseen paikoillaan Olen kuin puu, joka kukoistaa vain pienen hetken silloin kun lämpö ja valo pitelevät minua sylissään Olen kuin puu, joka rapistuu ja kuihtuu syksyn pimeässä Olen kuin puu, joka katoaa osaksi maisemaa lumen ja pakkasen tarttuessa ihooni Olen kuin puu, joka kaadetaan maahan, kun tilalle halutaan rakentaa jotakin uutta ja kaunista Sinä kaadoit minut juurineni pois sen uuden ja kauniin tieltä Nyt rakennat jotakin tilalleni, ja minä maadun pölyksi Ikkunasta hohkaa syyskuun hämärä, ja mietin, miten typerän valoisaa siellä vielä on  Sillä sisälläni lymyää paljon...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Näin on hyvä

  Niin päättyi maaliskuussa lopullisesti meidän rakkaustarina, jonka joskus ikuiseksi mielessäni maalasin jonka eteen olin valmis tekemään mitä tahansa jonka en halunnut koskaan päättyvän Viisi vuotta ja neljä kuukautta  syvää raukkautta ja repivää raivoa on ja offia hyvästejä ja takaisin toistemme syliin juoksemista kuumaa ja kylmää pitkiä keskusteluja ja puhumattomuutta lähelle päästämistä ja vetäytymistä Aina kun lähdit pois ja sanoit tarvitsevasi tilaa, tunsin kuolevani Ajattelin pitkään, että en olisi mitään tai kukaan ilman Sinua Kun olimme erossa, odotin vain, milloin taas kuulisin Sinusta Elin ja hengitin Sinua ympäri vuorokauden Viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen Ja kun tulit taas takaisin luokseni tauon jälkeen,  tunsin jälleen olevani elossa, kokonainen, kotona, turvassa Olin riippuvainen Sinusta, validaatiostasi, hyväksynnästäsi, rakkaudestasi Olin riippuvainen siitä kaikesta, mitä en ollut koskaan osannut antaa itselleni Se, mitä ajattelit tai tunsit m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
Kuva
  Viikot vierivät, ja minä niiden mukana Sanotaan, että aika parantaa, mutta miksi minusta yhä tuntuu samalta? Samalta kuin silloin, kun maailmani mureni pieniksi, teräviksi sirpaleiksi Teräviksi sirpaleiksi, jotka pistelevät kehoni jokaista ääriviivaa ja kaikkea sen sisältä, mieltäni myöten Yritän niin kovasti päästää irti tästä tunteesta, näistä ajatuksista, siitä hetkestä Mutta en vain kykene siihen, en kykene unohtamaan Muistan tuskaisen hyvin kaiken Ja vaikka mieleni unohtaisikin osan ajan lainehtiessa eteenpäin, niin kehoni muistaisi ne pienetkin palaset, jotka mieleni uupuneena yritti työntää sivuun Toisinaan toivon sitä, että voisin aloittaa kaiken alusta, sillä silloin voisin tehdä kaiken toisin Ja toisinaan toivon sitä, että voisin muuttua vaikkapa lumihiutaleeksi ja sulaa pois maan mukana Mutta kumpikaan ei liene olevan vaihtoehto Siispä jatkan vierimistä ajan mukana, ja odotan sitä hetkeä, kun mieleni ja kehoni ovat valmiita hautaamaan  tämän,  liian tuskaisan...
Lähetä kommentti
Lue lisää