Lose you to love me

Nyt on pakko avautua jostakin tosi henkilökohtaisesta asiasta, toki toisen osapuolen yksityisyyttä suojellen. Viime yönä tulin kotiin riitaisan eron saattelemana erään ihmisen luota. Tämä "eräs" on ollut suuri ja merkittävä osa elämääni jo yli vuoden ajan. Olen jakanut tälle ihmiselle itsestäni kaiken ja sain paljon myös takaisin, toisinaan jopa enemmän kuin koin ansaitsevani. Meidän suhteemme oli hyvin värikäs, ja vaikka meidän suhteellamme ei sen vuoristoratamaisen luonteen vuoksi ollut koskaan varsinaista "seurustelu-labelia", oli se minulle merkittävin suhde koskaan. Yksikään seurustelu-, tapailu- tai säätösuhde ei ole koskaan merkinnyt minulle niin paljon, kuin suhde tämän ihmisen kanssa merkitsi. Siksi olenkin nyt surun murtama. Olen pettynyt ja väsynyt. Tunnen sydämessäni suurta toivottomuutta ja käyn läpi syviä arvottomuuden tunteita. Minun oloni on äärettömän arvoton. Kaikkien noiden ikävien tunteiden lisäksi olen kuitenkin myös oudolla tavalla helpottunut, sillä meidän suhteemme viimeiset kuukaudet olivat jatkuvaa tasapainottelua sen suhteen, onnistutaanko me tässä vai muutummeko me lopulta vain muistoksi. Ikävä kyllä epäonnistuimme ja joudun hyväksymään sen, että tuo sama ihminen, jonka lämmössä ja kylmyydessä reilu vuoden paistattelin, tulee olemaan minulle vieras.



Ihmissuhteet ovat kamalan vaikeita. Etenkin romanttisemmat ihmissuhteet. Teen aina samat virheet ja ajaudun helposti jatkuvan varmistelun kierteeseen, sillä en ole täysin sinut itseni kanssa. Olen täynnä epäkäytännöllisiä toimintamalleja ja luotaantyöntäviä defenssejä. Mutta parhaimmillani osaan olla vastaanottavainen, lämmin ja hauska. Ja tiedän, että osaan rakastaa toista syvemmin kuin moni ehkä uskoisi. Rakkauteni on pohjatonta. Eri asia on sitten se, kuinka helposti pystyn rakkauteni toiselle näyttämään, sillä rakkauden mukana tulee aina myös pelko. Pelko ja rakkaus kulkevat minun maailmassani rinnakkain. Pelkäsin antaa toiselle hyviä asioita, sillä pelkäsin, että jäisin itse kuitenkin tyhjin käsin. Niin kuin minä jäinkin. Juuri tällaisten erotilanteiden ja menetysten varalta suojaudun ja rakennan muurini korkealle. Se, mikä muurien rakentamisessa on ikävää, on se, että luultavasti olisimme onnistuneet, jos en olisi ollut niin pelokas ja antanut pelkojeni ohjailla käytöstäni. Mutta enää ei jossittelu auta. Emme saa meitä enää takaisin.



Tuntuu riipaisevalta kirjoittaa tämä lause ja sanoa tämä niin sanotusti "ääneen", mutta olin rakastunut. Syvästi. Siksi jatkoin yrittämistä loputtomiin, vaikka järjellä ajateltuna olimme melko mahdoton yhtälö. Olimme kuin yö ja päivä, mikä aluksi ehkä toimi magneettina, mutta lopulta se kääntyi meitä vastaan ja lakkasimme ymmärtämästä toisiamme. Ehkä väsyimme yrittämään, sillä meidän välimme olivat myrskyisät ja poutaisat vuorotellen. Tulevia suhteita ajatellen minun onkin opittava tasapainoa, sillä ailahteleva persoonani käy helposti raskaaksi, kun minun kanssani viettää paljon aikaa. Jos tänään sataa ja huomenna on pouta, on minua melkeinpä mahdotonta pystyä lukemaan. Nyt onkin itsetutkiskelun paikka. Vahvempana eteenpäin. Onneksi jokainen suhde opettaa jotakin itsestä, ja kenties siitä, mikä on oman sietokyvyn raja. Me molemmat ylitimme toistemme rajat ja kulutimme toistemme energiat loppuun. Enää vahvat tunteetkaan eivät merkinneet mitään, vaan järjen oli pakko mennä edelle. On ikävää, että meidän väliemme piti eskaloitua rumaksi, ennen kuin luovuimme toisistamme. Mutta toisaalta, onko kaunista eroa olemassakaan? Hyvästit eivät koskaan ole helpot. 



Viime vuoden aikana kadotin paljon itseäni ylianalysoimalla suhdettamme. Käytin kaikki energiani siihen, että olisin voinut olla riittävä toiselle, mutta en koskaan tuntenut riittäväni. Ja nuo kuluttavat olotilat aiheuttivat sen, että en enää jaksanut keskittyä kouluun, kaverisuhteisiin, perhesuhteisiin tai omaan hyvinvointiin. Itkin lähestulkoon päivittäin ja elin jatkuvassa menettämisen pelossa. Jos toisen menettämistä joutuu jatkuvasti pelkäämään, olisi hyvä pysähtyä ja kysyä itseltä, miksi toinen saa tällaisen olon minussa aikaan. Miksi minulla ei ole hyvä olla. Kun ei ole hyvä olla, täytyy irrottaa. Mutta minä en sitä osannut, vaan odotin, että toinen tekee sen. Jälkeenpäin ajateltuna odotin liian kauan. Ja tiedän, että myös suhteen toinen osapuoli miettii varmasti samoin. Olimme jonkun tunteen sokaisemia, kun emme lähteneet erillemme jo aiemmin. Nyt olemme molemmat vapaita.


Pakko tässä välissä mainita, että ihanan Selena Gomezin "Lose you to love me"-biisin sanat osuvat syvälle kipupisteeseen, sillä suhteemme aikana etenkin nämä kohdat biisistä ovat olleet suhteellisen puhuttelevia minulle:

"Rose-colored glasses all distorted
Set fire to my purpose
And I let it burn "

" We'd always go into it blindly
I needed to lose you to find me
This dance, it was killing me softly
I needed to hate you to love me "

"In two months, you replaced us

Like it was easy

Made me think I deserved it "

Pelottavinta tässä maailmassa on se, kun annat toiselle vallan satuttaa sinua ja ajattelet, että toinen ei koskaan  kuitenkaan käyttäisi tuota valtaa, tekeekin lopulta päinvastoin ja murtaa sinut sanoillaan palasiksi. Pelottavaa on myös se, että ihminen, jonka ajattelet hyvin tuntevasi, muuttuukin kylmäksi sinua kohtaan. Se lämpö, mitä toiselta sait kokea vielä muutamaa tuntia aikaisemmin, katoaa hetkessä ja lopulta ihmettelet, kuka tämä ihminen vierelläsi onkaan. Me ihmiset olemme arvaamattomia. Kehenkään ei voi luottaa sataprosenttisesti. Edes itseensä ei voi aina luottaa. Se tekee minut pohjattoman surulliseksi. 

Mutta kuten aina, on suhteessa kaksi osapuolta. Me molemmat teimme virheitä, jotka murensivat meidän kahden välistä yhteyttä ja luottamusta. Annoimme meidän palapelin murentua niin pieniksi murusiksi, ettei meitä enää voitu liimata yhteen. Elimme pitkään tekohapella, ja nyt on aika opetella hengittämään uudelleen, ilman toista. Aika olkoon parantava voima tässä asiassa. Onneksi minulla on paljon rakkautta ja tukea ympärilläni, ilman läheisten tukea en toipuisi tästä koskaan.

Ja vaikka tällä hetkellä olen vihainen, pettynyt ja surullinen, olen kuitenkin kiitollinen siitä, että sain kokea tällaisen suhteen. Siinä oli paljon hyvää, ennen kuin kaikki tuo huono asteli mukaan. Sain paljon lämpöä ja hyväksyntää tältä ihmiseltä, ja haluan uskoa, että tämä ihminen ei kuitenkaan tarkoituksella halunnut minua satuttaa. Enkä minä halunnut satuttaa häntä, vaikka puolustauduinkin usein hyökkäämällä. Kun suurimmat ikävät tunteet tasaantuvat, uskon, että pystyn näkemään ne hyvät hetket ja kantamaan kaikista lämpimimmät muistot tästä henkilöstä mukanani. Olen kiitollinen niistä hetkistä, kun pystyimme nauttimaan toistemme seurasta aidosti, ilman draamaa. Olen kiitollinen kauniista sanoista ja turvallisesta sylistä. Rakastin sitä syliä, kun se oli vielä minua kohtaan lämmin ja vastaanottava. Olen kiitollinen uhrauksista, joita tämä henkilö eteeni teki. Toivon tälle ihmiselle aidosti kaikkea hyvää. Toivon, että aika muovaa myös minusta hyvän muiston Sinulle.

Joskus toisen -tärkeänkin ihmisen- menettäminen voi olla ainoa järkevä ja oikea ratkaisu, jotta kykenee taas rakastamaan itseään uudelleen.