Syyskuun hämärä

On taas syksy,

mutta se tuntuu erilaiselta kuin aiemmin;

Minä en ole enää olemassa 

Kirpeä tuulenvire liikuttaa kehoni ääriviivoja,

mutta kukaan ei ole niiden sisällä

Kuulen ympäriltäni puhetta,

mutta en enää ymmärrä sanoja

Ihmiset katsovat lävitseni,

kukaan ympärilläni ei näe minua

Katson ulkona hiljaa lehtiään pudottavia puita ja mietin,

miten samanlaisia me olemmekaan

Olen kuin puu, joka seisoo vuodesta toiseen paikoillaan

Olen kuin puu, joka kukoistaa vain pienen hetken silloin kun lämpö ja valo pitelevät minua sylissään

Olen kuin puu, joka rapistuu ja kuihtuu syksyn pimeässä

Olen kuin puu, joka katoaa osaksi maisemaa lumen ja pakkasen tarttuessa ihooni

Olen kuin puu, joka kaadetaan maahan, kun tilalle halutaan rakentaa jotakin uutta ja kaunista

Sinä kaadoit minut juurineni pois sen uuden ja kauniin tieltä

Nyt rakennat jotakin tilalleni,

ja minä maadun pölyksi

Ikkunasta hohkaa syyskuun hämärä,

ja mietin, miten typerän valoisaa siellä vielä on 

Sillä sisälläni lymyää paljon pahempi pimeä