Millainen oli vuosi 2017? Mitä toiveita vuodelle 2018?

Ajattelin tässä postauksessa pohtia hieman edellistä vuotta ja miettiä, mitä tältä vuodelta odotan ja toivon. Mitä pyrin tekemään toisin kuin viime vuonna? Mitä haluan pitää ennallaan? Olenko onnellinen? Jos en, mitä voisin tehdä onneni eteen? Miikä sai viime vuonna sydämeni pamppailemaan? Mikä tänä vuonna voisi saada saman tunteen aikaan?

Viime vuosi oli suoraan sanoen kipeä vuosi. Vuosi alkoi päivystyksessä ravaten. Tuhlasin kuukausia peloilleni, oireilin vahvasti ja kävin osastollakin pienen mutkan, sillä luulin seonneeni täysin. Minä elin läpi pelkojani, luulin sairastavani kaikkea aina syövästä ms-tautiin. Kävin tutkimuksissa ja maksoin yksityisen puolen terveydenhuollolle maltaita, jotta sain itselleni mielenrauhan. Ja senkin sain aina vain hetkeksi, kunnes keksin taas jonkun sairauden, johon olin muka varmasti sairastunut. Nukuin puoliksi istualtaan, sillä ajattelin, että makuuasennossa tapahtuisi jotain kamalaa. En syönyt hirveästi kiinteää ruokaa, sillä pelkäsin oksentavani verta. Olin neuroottinen, olin pelkojeni vanki. Minulla oli pahoinvointia, raajani puutuivat huonon hengitystyylini vuoksi ja olin jatkuvassa, paniikinomaisessa tilassa. Paniikkikohtaukset ovat raskaita hetkellisinäkin, mutta kun elimistö menee paniikinomaiseen tilaan kahdeksikymmeneksineljäksi tunniksi vuorokaudessa, muuttuu elämästä yksi taistelukenttä. Aivoni olivat alkuvuodesta jatkuvassa "taistele tai pakene"-tilassa, enkä löytänyt olostani ulospääsyä. Olin pelkojeni vuoksi niin uupunut, että olin varma siitä, että kuolen. En jaksanut nähdä huomista, sillä pelkoni melkein halvaannuttivat minut. Hullua, mihin mieli pystyy. En koskaan ajatellut, että pelot voisivat mennä noin rajusti ihon alle. En koskaan uskonut, että mieli voisi vielä syömishäiriönkin jälkeen särkyä tuolla tavoin.

Perheeni, ystäväni ja terapeuttini olivat minulle tuolloin suuri apu. He nostivat minut maasta makaamasta kerta toisensa jälkeen. He pitivät minut elossa. Äitini saattoi ajaa yhteensä 200km vain hakeakseen minut kotiin, jopa keskellä yötä. Tästä esimerkkinä ystävänpäivä. Sain ystävänpäivänä, kesken työpäivän, paniikkikohtauksen. Se kohtaus kesti tuntikausia. Lähdin töistä taksilla päivystykseen ja sitten muistikuvani alkavatkin pätkiä. Muistan vain pieniä hetkiä kohtauksen keskeltä. Muistan istuneeni lattialla hoitaja vieressäni ja itkeneeni hysteerisesti, muistan happinaamarin, sekä paarit, joille minut laitettiin makaamaan. Sain jotakin rauhoittavaa lääkettä. Seuraava muistikuvani onkin sitten kotoani. Nukahdin kohtauksen uuvuttamana omaan sänkyyni, ja kun taas heräsin, oli paniikki yhä päällä. Soitin hätääntyneenä abmulanssin, mutta heiltä en saanut juurikaan apua. Sitten soitin äidille ja sanoin kuolevani. Oli yö ja hän siitä huolimatta ajoi luokseni Ouluun. Hän lohdutti minua kuin pientä lasta. Hän sanoi, että kaikki järjestyy. Hän oli minun turvani, kun luulin elämäni loppuvan. En ikinä voi tarpeeksi kiittää sitä, miten ihanasti ihmiset minua tuolloin auttoivat.

Alkuvuodesta myös ystäväni olivat uskomattomia. Ystäväni yöpyivät luonani useita öitä ja minä sain yöpyä heidän luonaan. He kuuntelivat minua, he kuuntelivat hiljaisuuttani, he halasivat minua, pitivät minua kädestä ja lohduttivat minua. He saivat minut hymyilemään silloinkin, kun olin pelosta kankea. En tiedä, mitä olen tehnyt ansaitakseni tuollaisia ihmisiä elämääni, mutta olen heille ikuisesti kiitollinen kaikesta rakkaudesta ja lämmöstä. Joka päivä. Ystäväni saattoivat minut päivystykseen ja ottivat minut sieltä vastaan. He eivät kyseenalaistaneet pelkojani, eivätkä he koskaan vähätelleet sitä, mitä koin. He olivat minun kotini, kun tunsin oloni suojattomaksi. Ystäväni ovat mielettömiä, he ovat kaiken ylistyksen arvoisia. Toivon, että joskus pystyisin antamaan heille edes puolet siitä, mitä he ovat minulle antaneet. 

Kesää kohden mielialani koheni hieman. En ollut täysin peloton, mutta pärjäsin paremmin kuin aikoihin. Päivystyksessä ravaaminen loppui ja soitinkin kesällä vain yhden kerran ambulanssin. Luulen, että tähän vaikutti se, kun tapasin erään ihmisen. Hänestä löysin jotakin kaivattua turvaa, hänen seurassaan olin elossa, eikä vanhoille peloilleni ollut enää samalla tavalla tilaa. Hänen kanssaan vietinkin melkein päivittäin aikaa. Pidin siitä, miten erilainen hän oli, hän oli jotenkin todella virkistävä. Hän ei muistuttanut minua millään tapaa. Ehkä se oli avaintekijä, miksi hänestä niin kovasti viehätyin. Hän ei ollut tunteella elävä tuuliviiri, vaan hänen olemuksensa oli looginen ja sivistynyt. Kaikki hänessä tuntui ihanalta. Tosin nyt, puoli vuotta myöhemmin, emme vietä enää niin tiiviisti aikaa yhdessä, mutta silti hän tulee aina merkitsemään minulle valtavan paljon. Ja olen hänelle kiitollinen siitä, mitä hän erilaisuudellaan minulle opetti ja antoi. Hän olikin takuulla yksi viime vuoteni kohokohtia.

Alkusyksystä minun parhaat ystäväni muuttivat Tampereelle ja silloin kohtasin itseni aivan eri tavalla. Vietin tuolloin paljon aikaa itsekseni, ja mietin missä kotini on. Tulin siihen tulokseen, että kyllä ihmiset ovat ne, jotka tekevät kodin. Enää en tunne oloani yhtä kotoisaksi Oulussa kuin ennen. Toiveissani ja aikeissani olisikin muuttaa joko pääkaupunkiseudulle tai Tampereelle opiskelemaan ensi syksyksi. Saa nähdä minne elämä kuljettaa.

Lyhyenä yhteenvetona voisin sanoa, että vuosi 2017 oli pitkälti itsensä etsimistä ja pelkojen kohtaamista. Vuosi oli raskas ja opettavainen. Parasta vuodessa olivat ihmiset ja kaikki se rakkaus, mitä heidän taholtaan sain -ja saan- kokea. Kuulostaa kliseseltä, mutta ilman näitä rakkaita tyyppejä ympärilläni, en olisi yhtään mitään. Heidän ansiostaan olen jaksanut jatkaa silloinkin, kun olisin halunnut luovuttaa. He tekevät arkisistakin hetkistä taianomaisia ja saavat minut nauramaan harmaudenkin keskellä. Mitä muuta ihminen voi toivoa. Raskaimmat asiat vuoden 2017 sisällä olivat puolestaan isoäidin poismeno, vanhempieni ero, läheisteni kipuilut, sekä omiin pelkoihin hukuttautuminen. Mutta niin sitä vain yhä porskutellaan eteenpäin.

Vuodelta 2018 toivon erityisesti rakkautta ja terveyttä. Toivon, että läheiseni voivat hyvin. Toivon, että pääsisin opiskelemaan itselleni mieluista alaa ammattikorkeakouluun. Toivon, että pääsisin muuttamaan eri paikkakunnalle. Toivon vanhojen ihmissuhteiden lujittumista ja uusien ihmissuhteiden solmimista. Toivon matkustelua ja extemporereissuja. Toivon, että osaisin päästää oikeat ihmiset lähelleni ja karsia pois myrkylliset tyypit. Toivon, että ehtisin arjen kiireiltä pysähtyä kohtaamaan ihmisiä aidosti ja läsnäolevasti. Toivon, että ehtisin viettää ihania hetkiä äitin, isän, siskon, Lulun, veljieni ja heidän lapsiensa, ystävieni, mummon sekä kaikkien muidenkin tärkeiden henkilöiden kanssa. Toivon, että pelkäisin vähemmän. Toivon, että kehittyisin ja kasvaisin ihmisenä. Toivon, että vuodesta 2018 tulisi parempi kuin edellisestä vuodesta. Aion tehdä siitä paremman.