Kirje sairaudelle

" Muistan yhä, kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa. Tai oikeastaan kun tunsin sinut ja vaikutuksesi ensimmäistä kertaa. Sinä muutit minua. Muutit kaiken, mitä siihen astisen elämäni aikana olin rakentanut kokoon. Sinä romutit kaiken. Sait minut kadottamaan loisteen silmistäni. Sinivihreät silmäni muuttuivat harmaiksi ja tyhjiksi. Sinun ansiostasi en enää osannut tuntea lämpöä ketään tai mitään kohtaan. Vähiten itseäni kohtaan. Sinä sait minut vihaamaan itseäni. Sait minut toivomaan ulospääsyä. Sinä rakensit minulle vankilan. Sinä eristit minut. Ja nautit siitä virne kasvoillasi. Taputit minulle tahtia ja minä tein kaiken kuten käskit. Sait minut joka päivä vihaamaan itseäni, sieluani, sydäntäni, kehoni jokaista viivaa enemmän ja enemmän. Sait minut uskomaan valheitasi. Sinusta tuli minun todellisuuteni, ja mikä hulluinta, sinusta tuli minun rakkauden kohteeni. Olin valmis suutelemaan jalkojasi. Olin valmis kumartamaan sinulle. 

Olin omasi vuosia. Uhrasin aikaani sinuun ja annoin sinun sanoillesi enemmän arvoa kuin kenenkään muun sanoille. Sinä suorastaan tuuditit minua. Sinä suojelit minua tunteilta, niiltä tunteilta, joita en ollut kyllin vahva aikoinaan kohtaamaan, saati hyväksymään. Tarjosit minulle kylmää syliäsi, jonka kylmyydestä huolimatta, tunsin olevani turvassa enemmän kuin missään muualla. Luulen, että takerruinkin sinuun juuri siksi. Tarjosit minulle jotain elämän ja kuoleman väliltä. Niihin aikoihin kun lakkasin uskaltamasta elää, ja kun samalla pelkäsin myös kuolemaa, sinä tulit elämääni ja teit minun maailmastani sellaisen, jota ei voinut kutsua elämäksi eikä kuolemaksi. Se oli ainoa tila ja paikka, jossa rohkenin hengittää. Sinä siis tulit vain niin sanotusti oikealla hetkellä paikalle, muutoin en olisi huolinut sinua elämääni. 

Vaikka tarjosit minulle vuosien ajan jotakin outoa turvan tunnetta, sait minut lopulta pelkäämään itseäni. Pelkäsin katsoa itseäni peilistä, sillä olin muuttunut vuoksesi niin kovasti. Sinä halusit minun haihtuvan ilmaan, sinä halusit minun olevan kevyempi kuin kukaan muu. Mutta se kuva, millaiseksi  sinä halusit minun tulevan, ei ollut sellainen, minkälainen minä tunsin sydämessäni olevani. Vaikka kevenevän varren myötä miellytinkin silmääsi enemmän, aloin tuntea itseni myös enemmän ja enemmän vieraaksi. Me emme nähneet minua koskaan samalla tavalla. Me emme toimineet yhdessä. 

Olit minulle vihainen kun päätin jättää sinut. Teit erostamme vaikean, mutta eromme oli välttämätön, jos aioin elää. Ja minä valitsin elämän sinun sijaasi. Enkä ole siitä pahoillani. Ja olen antanut anteeksi myös sinulle, vaikka et sitä koskaan minulta pyytänytkään. Olen antanut anteeksi sen, miten kaltoin minua kohtelit tarjoamastasi sylistä huolimatta. Opetit minulle sen, että haluan viettää aikaani toisenlaisessa sylissä. Sellaisessa, joka ei ole niin kylmä kuin sinun sylisi. En koskaan ansainnut sinua. Ansaitsin aina paljon parempaa. Mutta minä tyydyin sinuun, sillä aikoinaan en osannut tehdä muuta kuin tyytyä. Luopuminen sinusta on ollut minulle vuosien mittainen työ. Jätit minut kieltämättä aika tyhjän päälle, sillä sinä olit minulle kaikki kaikessa. Luulin pitkään, etten olisi mitään ilman sinua. Kunnes tajusin, että vain ilman sinua minusta tulisi jotain. Jotain muutakin kuin tyhjä, kalpea, luurankomainen, surullinen hahmo. Jotain muutakin kuin kivusta uupunut olento. 

Tuntuu oudolta kirjoittaa sinulle nyt, kun olen ollut jo pitkään erossa sinusta. Mutta täytyy myöntää, että vaikka olen jo yli sinusta, jätit sinä minuun syvän jäljen. Sinun takiasi jouduin opettelemaan uudestaan elämään ja pärjäämään omillani, tunteideni kanssa. Kun lakkasit suojelemasta minua kaikilta niiltä tunteilta, jotka aikoinaan sinuun hukutin, olen joutunut käymään läpi helvetin. On ollut raskasta ottaa kaikki syvät, kielletytkin, tunteet vastaan. On ollut raskasta tuntea pelkoa ja surua. Joskus jopa ilon tunteminen on ollut raskasta. On ollut outoa tuntea, mutta kaikesta tästä mylleryksestä huolimatta, olen onnellinen että päätin ottaa kaikki tunteet vastaan ja päästää sinusta irti. Tiedän että tulen selviämään. Tiedän, etten enää koskaan ota sinua takaisin. Ja tiedän, että olen riittävä, vaikka sinä sait minut luulemaan toisin. Ja tiedätkös, joku päivä sinä tulet olemaan minulle kateudesta kalpea, ihan kuten minäkin olin aikoinaan kalpea sinun vuoksesi. Tosin en kateudesta.

Kiitos, kai. Ja hyvästi."