Soulmate

Tänään ajattelin kirjoittaa minun ja Riikan ystävyyssuhteesta. Miksikö? Siksi, koska Riikka on niin rakas ja upea ihminen, enkä osaisi enää kuvitella elämääni ilman häntä. Hän on minulle se ihminen, jonka luo saatan hurauttaa taksilla kolmelta aamuyöllä itkukurkussa (paitsi että nykyään hän asustelee Tampereella, niin se ei käy yhtä helposti kuin ennen). Hän on minulle se ihminen, jonka luona voin seota totaalisesti tietäen, ettei hän juokse minua karkuun. Hänen seurassaan voin seistä vaikka päälläni tietäen ettei hän katso minua kieroon, ainakaan pahalla. Rakastan hänessä sitä, ettei hän koskaa tuomitse. Hän on hyväksyvä ja välittävä ihminen. Sellainen, josta kannattaa pitää lujasti kiinni. Ja niin minä pidänkin. Aion keinua Riikan kanssa vielä joskus harmaahiuksisenakin keinutuolissa ja voivotella maailmanmenoa yhdessä. Aion nauraa hänen kanssaan yhdessä niin kauan kuin on elämää. Ja vetää niitä kuuluisia ruokaövereitä.

Tutustuttiin Riikan kanssa lukiossa, terveystiedon neloskurssilla. Siellä oli tehtävänä esitellä toinen luokkalainen muille, ja me satuttiin Riikan kanssa pareiksi. Kun kerroimme itsestämme toisillemme, huomasimme pian että meillä oli hyvin samanlaisia mielenkiinnonkohteita ja että oltiin ihmisenä aika samankaltaisia. Tuolloin en kuitenkaan vielä arvannut, että kuinka samankaltaisia. Myöhemmin tutustuessa oivalsin, että musiikkimakumme ja moni muukin asia meni meillä yhteen. Ja vain muutama kuukausi tutustumisemme jälkeen, lähdettiin Turkkiin yhdessä. Kahdeksi viikoksi. Oli aika hurjaa lähteä reissuun ihmisen kanssa, josta ei vielä tiennyt juuri mitään, mutta jälkeenpäin ajateltuna juuri tuo neljäntoista päivän reissu sai meidät bondaamaan kunnolla. Meillä oli upea reissu. Jo Helsingin lentokentällä laulettiin vessassa James Bluntin biisejä ja torkuttiin matkalaukun päällä lentoa odotellessa. Hassuteltiin ja sekoiltiin yhdessä. Minusta tuntui silloin, että olin elossa ensimmäistä kertaa vuosiin. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatkani ilman vanhempia, ja se oli jotenkin tosi eheyttävää. Se oli niin syömishäiriövapaa matka, se oli jotain, mikä sai minut tuntemaan olevani normaali ja vapaa. Juostiin rannalla, ihasteltiin auringonlaskuja ja juotiin drinkkejä Alanyan pimeässä ja omalla tavallaan taianomaisessa yössä. Matkan aikana opittiin toisistamme enemmän ja tajusin, etten enää koskaan haluaisi päästää tuosta tytöstä irti.

Kun tultiin matkalta (2015 vuoden heinäkuussa), ei enää osattu olla montaa päivää toisistamme erossa. Vietettiinkin reissun jälkeen aikaa yhdessä melkeinpä päivittäin. Luettiin kirjoituksiin yhdessä, ihasteltiin elokuisia iltoja keltaisessa aitassa istuskellen ja yökyläiltiin toistemme luona. Ensimmäistä kertaa syömishäiriöön sairastumisen jälkeen löysin ihmisen, jolle pystyin kertomaan avoimesti kaiken elämästäni ja joka sai minun terveen puoleni vahvistumaan. Tai siis, sitä on vaikeaa selittää. Mutta koen, että suhde Riikkaan opetti minulle paljon myös sitä, kuka olen sen sairauden alla. Olin vielä tutustuessamme toipumisen suhteen aika keskeneräinen. En syönyt koulussa koskaan ja vihasin vielä kehoani kovasti tuolloin. En edes tajunnut millainen voima hyvällä ystävyyssuhteella voisi olla paranemisenkin suhteen. 

Ollaan Riikan kanssa koettu yhdessä paljon. Tosi paljon. Ollaan itketty yhdessä, naurettu yhdessä, huudettu yhdessä, tehty hulluja juttuja yhdessä, seikkailtu yhdessä ja tehty paljon sellaisia asioita, joista ei edes viitsi kirjoittaa. Haha, jotain on hyvä pitää itselläänkin. Eikö. Riikka muutti tämän vuoden syksyllä pois Oulusta, mikä on ollut aika kova pala. Tuntui oudolta totutella siihen, ettemme enää näekään joka päivä ja että jos tulee palava halu purkaa tuntojaan toiselle, täytyy se ensisijaisesti tehdä puhelimitse. Mutta kaikesta tästä huolimatta, fyysinen etäisyys ei ole aiheuttanut väleissämme minkäänlaista muutosta. Meillä on yhdessä aina yhtä hauskaa ja rentoa kun tapaamme. On onni, että ystävyytemme on säilynyt samanlaisena, yhtä tiiviinä, kuin ennenkin. Ja uskon, että sellainen se tulee aina olemaan.

Koen Riikan kanssa uskomatonta yhteenkuuluvuutta. Hän on minulle perheenjäsen, sielunkumppani, rikoskumppani, ystävä, tuki, turva. Ihminen, jota rakastan ja jonka tukena yritän olla parhaani mukaan. En voisi toivoa parempaa ystävää. Hän on hurjan kaunis sisältä ja ulkoa. Odotan innolla yhteisiä, tulevia seikkailujamme ja toivon, että mikään tai kukaan tässä maailmassa ei tule muuttamaan suhdettamme. LOVE YOU, kiitos Riikka että olet olemassa.