Joulu - Millaisia fiiliksiä joulunaika herättää?

Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja se herättää sisälläni paljon ajatuksia ja tunteita. Tunnemuistot lapsuuden ja teini-iän, sekä aikuisuuden jouluista aktivoituvat, ja koen oloni levottomaksi. 

Lapsena joulunaika oli minulle taianomaista, rakastin sitä. Meidän perheen joulut olivat yhdessäolon kulta-aikaa, katsottiin perheen voimin jouluelokuvia, syötiin hyvää ruokaa ja availtiin lahjoja. Naurettiin ja jaettiin kuulumisia. Kotimme oli koristeltu jouluiseksi ja mikään ei ollut mielestäni ihanampaa kuin jouluvalojen valaisema koti. Siinä oli jotain sadunomaista. Isovanhempamme kävivät meillä usein jouluna kylässä, ja niin tekivät myös veljemme. Lahjoja oli aina niin paljon, että olin niistä kylläinen. Mietin, että miten aina sainkin kaiken toivomani ja vielä enemmän.

Teini-ikään tultaessa kaikki tuo taika katosi. Kiitos sairauden, joka muutti kotiimme asumaan. Yhden joulun kolmetoistavuotiaana vietin sairaalassa, nenämahaletku nokassa, lastenosastolla. Muistan kyseisestä joulusta vain sen surun ja tyhjyyden. Ilon ja yhdessäolon juhla oli muuttunut yksinäisyyseksi. Toki vanhempani kävivät minua katsomassa, mutta ei se tuntunut samalta, sillä minun luotani he jatkoivat matkaansa Jonnan luo eri osastolle. Muistan joulusta vanhempieni selät ja särkyneet sydämet. Koko perheemme oli kipeä. Lulu oli yksin kotona, odottamassa seuraa. Tunsin syyllisyyttä siitä, että koko perheemme oli hajalla. Tunsin syyllisyyttä siitä, että kaikki meidän elämässä oli niin paljon värittömämpää kuin aiemmin. Satumaisen joulun sijaan tilalle oli laskeutunut liiankin todellisen tuntuinen painajainen. Painajainen, joka vain jatkui ja jatkui.

Aikuisiällä vietin yhden joulun yksin. Olin tuolloin jo toipunut syömishäiriöstä, mutta koska joulumuistot olivat muttuneet niin helvetillisiksi, en halunnut palata niihin muistoihin. Jännää, miten teini-iässä vietetyt joulut, joiden aikana olin ollut joko sairaalassa tai saanut paniikkikohtauksen yhdestä suklaakonvehtista, olivat saaneet minut lähes traumatisoitumaan joulusta. Ja sen vuoksi minä halusin unohtaa joulun koko vuodesta.

Tämän vuoden joulu on jälleen erilainen, sillä minulla on koti nykyään kolmessa osoitteessa. Limingassa, Oulaisissa ja Oulussa. Perheen rikkinäisyys korostuu aina jouluun liitetyn yhdessäolon myötä, ja se aiheuttaa minulle pientä puristusta rinnassa. Olen surullinen siitä, että emme enää vietä joulua koko perheemme voimin. Mutta elämää ei voi käsikirjoittaa ja tällaiset asiat on vain hyväksyttävä. Onneksi ihminen on sopeutuvainen. Minulla olisi tarkoituksena viettää joulua äitin, Jonnan ja veljemme perheen kanssa. Toivon, että joulusta tulisi eheyttävä kokemus kaikkien raskaiden joulujen jälkeen. Enää en haaveile lahjoista, enkä kaipaa mitään materiaa. Kaipaan vain sitä, että saisin olla rakkaimpieni ympäröimänä ja tuntea varhaisteini-iässä kadotetun ilon uudelleen. Siis sen jouluihin liittyneen ilon. Kyllähän minä jo muunlaista iloa tunnen, paljonkin.

Millaisia fiiliksiä joulu teillä herättää? <3