Korona-arkea

En koskaan olisi uskonut, että vuoden 2020 alkupuolisko eleltäisiin tällaisissa merkeissä. Yht'äkkiä kaupungin kadut ovatkin täynnä tyhjää, opiskelut muuttuivat etämuotoon, viikonlopun baareilut vaihtuivat kotona viineilyyn ja ravintolassa herkuttelut muuttuivatkin kotikokkailuksi. Tästä vuodesta piti tulla " paras vuosi ikinä ", mutta tästä tulikin oudoin vuosi koskaan. Nähtäväksi jää, tuleeko vuosi olemaan outo hyvällä vai huonolla tavalla. Toistaiseksi olen toiveikas sen suhteen, että asiat järjestyvät parhainpäin ja että pian pääsemme palaamaan taas normaaliin arkeen.


Ilmassa on varmasti paljon huolta, epävarmuutta ja pelkoa, mutta onneksi emme ole tämän kaiken outouden keskellä yksin. Olemme tässä kaikki yhdessä. Tämä tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne luo ainakin minulle lohtua. Ja vaikka olemme varmaan jo kaikki päässeet todistamaan sitä, miten neljän seinän sisällä pysyttely pistää pidemmän päälle hajottamaan, olemme varmasti myös oppineet arvostamaan sitä, mikä aiemmin oli meille itsestäänselvyys. Vapaus ja tavallinen arki ilman erityisiä rajoituksia tulee tuntumaan superhyper ihanalta tämän kaiken jälkeen.

Korona on vaikuttanut omaan arkeeni siinä mielessä, että vietän suurimman osan ajasta kotona chillaillen, etäopiskellen ja elämää ihmetellen. Toisinaan pakenen naapuriin parhaan ystäväni luo hengailemaan, sillä pienessä yksiössä 24/7 yksin oleilu pistää mielenterveyden melko helposti koetukselle. Ja koska minulla tai ystävälläni ei ole ollut oireita, olemme uskaltaneet suhteellisen turvallisin mielin nähdä. Salilla käymisen olen jättänyt toistaiseksi pois kuvioista ja olen sen sijaan keskittynyt ulkoiluun. Bussilla kuljen vain töihin ja suuremmille ruokaostoksille -pitkien välimatkojen vuoksi. Muuten vältän matkustelua. 

Vaikka rajoitettu elämä ei aina hyvältä maistukaan, niin on tässä jotain hyvääkin. Nautin kovasti esimerkiksi hitaista aamuista. On ihanaa juoda aamukahvit rauhassa, ilman kiirettä minnekään. Tai järjestää vaikkapa aamupalabrunssi, kuten tänään ystäväni kanssa tein. On myös kiva, kun on ollut aikaa siivoilla ja järjestää kotia. Aiemmin olin jatkuvasti menossa ja tuntui melkeinpä siltä, kuin koti olisi ollut vain nukkumista varten olemassa. Nyt arvostan kotiani enemmän. Tämä on turvapaikka, jossa viihtyy myös pidempiä aikoja. Se on ollut kiva huomata.

 Myös sosiaalisten tapahtumien vähentymisellä on ollut joitakin positiviisia vaikutuksia. Sitä on ollut ikään kuin pakko kohdata itsensä eri tavalla ja oppia nauttimaan myös siitä omasta " ihanan kamalasta " seurasta. Olen luonteeltani  äärettömän sosiaalinen ihminen ja viiletänkin usein menemään kaikenmaailman kissanristiäisissä jopa sosiaaliseen ähkyyn saakka, mutta nyt olen oppinut sen, että aina ei tarvitse olla menossa tai olla ihmisten ympäröimänä. Aina ei tarvitse vastata " kyllä " jokaiseen kutsuun, vaan välillä voi vain olla omassa seurassa ja antaa itselle aikaa palautua. Vaikka muut ihmiset antavatkin minulle valtavasti iloa ja energiaa, toisinaan minä myös pakenen itseäni olemalla jatkuvasti muiden seurassa. Siksi onkin ollut hyvä olla "pakotetusti" rauhassa ja kuulostella, mitä sisäinen maailmani haluaa minulle sanoa.

Millaisia ajatuksia ja tunteita teillä herää tällaisen ajan myötä? :)  Ottaisin mielelläni myös hyviä leffasuosituksia vastaan ja/tai vinkkejä tylsyyden kukistamiseen neljän seinän sisällä.