Mitä tapahtuisi, jos toivo vietäisiin pois?

" Kun toivo ja sen sytyttämä lohtu hyvästelivät meidät jättäen meille seuraksemme vain lohduttoman ja vaikeasti nieltävän totuuden,

kävin mielessäni matkan syvän epätoivon kautta sellaiseen olotilaan, jossa toivoa ei oikeastaan edes tarvita

Elämää on olemassa myös ilman toivoa, sen minä opin "

Annoin aiemmin toivolle liian paljon painoarvoa

Elin ajatuksessa, että toivo on ikään kuin pelastusköysi, johon tarraudutaan aina vastoinkäymisiä kohdatessa

Toivo piti ikään kuin hengissä, "ilman toivoa ei ole elämää"  oli yksi tutuimmista mantroistani

Ajattelin, että niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa

Mutta asia ei ehkä olekaan niin mustavalkoinen

Sillä jälkeenpäin ajateltuna toivo on lopulta menetetty useasti;

toivo on lähtenyt ovesta ulos viimeistään sellaisina hetkinä, kun on ollut kohdattava se fakta, että mitään ei ole tehtävissä ja edessä on luopuminen

Tai kun edessä on ollut sairaus tai muu sellainen asia, jota ei vain pystytä millään maailman taialla parantamaan silloin kun ihmeparannusta tarvittaisiin

Elämä välillä pakottaa näkemään asiat eri tavalla

On täytynyt löytää merkitys ja hyväksyntä toivon katoamisesta huolimatta, on täytynyt nostaa kädet ylös ja todeta, että toivoa ei kaikissa tilanteissa ole

Mutta mitä oikeastaan tapahtuukaan, kun toivo kääntää selkänsä; sitä huomaakin, että jäljelle jää siitä huolimatta paljon

Nyt siis ymmärrän, että elämää on olemassa myös silloin, kun jokin niinkin tärkeä asia, kuin toivo, on menetetty

Toivo on kuin sateenvarjo, sitä ajattelee kipeästi tarvitsevansa, vaikka sateen kestäisi ilman sitä varjoakin

Toivo suojelee ja lohduttaa meitä, se tuo valoa pimeään

 Mutta mitä onkaan tuon suojan takana

Mitä jos kohtaisimmekin elämän sävyt -jopa ne kipeimmät sävyt- ilman minkäänlaista suojaa, ilman toivoa?

Mitä meissä muuttuisi, kun rohkenisimme kurkistaa toivon alle? Jäisikö jäljelle vain toivottomuus ja pohjaton suru? Vai jotain paljon kauniimpaa?

Miltäköhän mahtaisivat tuntua kuiskaus, kosketus, rakkaiden kanssa piirretyt muistot, ilo, asfaltin ja kukkien tuoksu, kevään lempeä tuuli, auringon hento lasku ja muut vastaavat tunnetilat sekä asiat ilman toivoa?  

Entä jos asia olisikin niin, että auringonlaskun mielettömän kauneuden sekä puiden lehtien säteilevän vihreyden näkee kirkkaammin vasta sitten, kun toivo lähtee suojelemasta meitä

Entä jos opimme parhaillaan elettävän hetken merkityksen vasta sitten, kun meillä ei ole enää toivoa luomassa tunnetta ikuisesta elämästä

Elämän haurauden ymmärtäminen voi ollakin lahja, eikä kirous

Kun toivo katoaa, jäljelle ei jää toivottomuus

Kun toivo katoaa, jäljelle jää paljon enemmän

Jäljelle jää elämää

Ja jotain sellaista, mitä on vaikea käsittää.