Lukossa

" Aurinko laskee,

kun taas humalatila nousee

Kello ei ehdi edes puoleen yöhön asti,

kun minä olen jo kadottanut ajantajuni

ja muistikuvani alkavat takkuilla

Humallun taas niin vahvasti, 

että kadotan otteen itsestäni

- ja sitten se sama vanha ikävä saapuu halailemaan minua

Illat tuntuvat päättyvän melkein poikkeuksetta samalla tavalla,

vaikka aina välissä ehdinkin taas vannoa,

että kaikki muuttuu jälleen huomenna

En osaa kohtuutta,

enkä osaa lopettaa ajoissa

tai päästää irti myrkyllisistä tavoista

Mieleni on aina joko ihan paskana

tai sitten olen taivaissa

Ei ole olemassa tasapainoa

enkä vieläkään ole oppinut omia rajoja

Minulla on iloisen tytön syndrooma,

ja sillä tarkoitan sitä loputonta naurua

Peitän itseni sen kaiken alle

Ja jopa ilman vaatteita,

jatkuva höpötykseni toimii minun peittona

Olen tässä,

mutta en kuitenkaan ole

Sanot taas, että minusta on vaikea saada otetta

ja minä hymähdän, sillä tunnistan olevani jonkinlaisessa ikiunessa

Pelkään että minusta ei koskaan löydy pintaa,

johon tarttua

Pelkään, että en koskaan uskalla päästää tarpeeksi sisään

Kuka voisi löytää minusta kotinsa, jos ovet ovat aina näin lukossa?  "