Sinisilmäinen

Ajatukseni juoksevat, pysähtelevät, ajelehtivat, harhailevat. Mietin, miksi niin kutsuttua sinisilmäisyyttä pidetään nykyään niin "huonona" piirteenä. Miksi sitä pidetään useimmiten vain huonona piirteenä, kun joku jaksaa vielä tässä maailmassa nähdä pahuuden lävitse ja uskoa hyvään. Uskoa siihen, ettei toinen tahdo sinulle pahaa. Minä toisinaan toivoisin, että olisin sinisilmäisempi, naiivimpi, niin kuin joskus nuorempana. En koskaan halunnut kyynistyä, kylmettyä. Ymmärrän, että naiivius voi olla haitallista, sillä ihmiset rakastavat käyttää hyväntahtoisuutta ja kiltteyttä hyväksi, mutta miksi tällaisissa tilanteissa naiivi henkilö on se "pahis", jonka olisi täytynyt ymmärtää, että ihmiset haluavat vain käyttää hyväksi. Miksi se ihminen, joka sortuu toisen kiltteyden ja sinisilmäisyyden hyväksikäyttöön, ei ole tehnyt mitään väärää. Miksi ihmisyyden kauneimpia puolia halutaan repiä riekaleiksi. Miksi ihmisistä täytyy rakentaa niin kovia. Miksi meistä kasvatetaan lujia herkän sijaan? " Vain vahvat pärjäävät ", on yleinen sanonta. Mikä tekee ihmisestä vahvan? Haluan oppia vahvan määritelmän.


Syy, miksi koen tärkeäksi kirjoittaa tästä aiheesta, on se, koska olen kadottanut itsestäni jotain tosi kaunista. Jaksan yhä uskoa hyvään, ja siihen, että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu. Mutta silti koen syvää surua sen suhteen, miten epäuskoinen toisinaan olen. Olen kylmettänyt itseäni hirveän paljon vuosien varrella. Epäilen ihmisten tarkoitusperiä enemmän, kyseenalaistan enemmän ja saan itseni usein kiinni ajatuksesta " hei, ei hän tuota oikeasti tarkoita ". Miksi nykyään on vaikeaa uskoa siihen, mitä joskus piti itsestäänselvyytenä? Miksi nykyään loukkaavat sanat uskotaan hyviä herkemmin? Miksi kehu ei voisi olla vilpitön?


Kyseenalaistaminen on tietysti tärkeää ja tervettäkin, mutta toisinaan haluaisin vain hypätä niihin vaaleanpunaisiin kuvitelmiin ja ajatella, että kaikki tahtovat toisilleen vain parasta. Haluaisin luottaa lujemmin. On väsyttävää ajatella, että toinen tavoittelee vain omaa etuaan toisen kiltteyden kustannuksella. En haluaisi antaa huonoille kokemuksille ja valheille liikaa valtaa. Haluaisin uskoa siihen, että ihmiset puhuisivat sanoja vain totuuden muodossa, eivätkä valheiden varjolla. Luulen, että paljon valehtelevat ihmiset saavat "supervoimansa" valheistaan, mikä on aika surullinen ajatus, eikö? Eikö olisi parempaa löytää oma voimansa totuudesta? Aitoudesta? Kiltteydestä? Haluaisin nähdä maailman kauniimpana, kuin se todellisuudessa on. Tiedän, että se olisi itselleen valehtelemista, mutta toisaalta, se ei satuttaisi ketään. Ja onhan maailma aika kaunis, ainakin kun uskaltaa katsoa sitä oikeiden lasien läpi. 

Halusin kai tällä postauksellani sanoa sen, että ihmisten ja maailman hyvyyteen uskominen ei ole väärin. Jos joku haluaa käyttää hyväksi sitä, että luotat toisen sanaan, se ei ole sinun syytäsi. Meihin ihmisiin on rakennettu kyky olla hyvä ja kyky olla paha, on tärkeää itse valita, kumpaa puolta halutaan ruokkia.


Ihanaa sunnuntaita. <3