Kotona
Kävelin ulkona ja mietiskelin kaikenlaista, mietin muun muassa sitä, mitä koti minulle tarkoittaa. Kyseisen ajatuksen pohjalta ajattelin kirjoittaa aiheesta hieman myös blogini puolelle. Mitä koti tarkoittaa, mikä tekee kodin?
Minulle koti tarkoittaa paikkaa, jossa on hyvä olla. Koti on turvasatama, jonka "syliin" voi heittäytyä silloin, kun ei jaksa kohdata muuta maailmaa. Koti on siis ikään kuin oma maailmansa, ainakin minulle. Kotona saa tuntea vapaasti, siellä saa nukkua neljän tunnin päikkärit, juoda liian monta kuppia kahvia, itkeä suihkun lattialla ja viineillä ystävien kanssa. Siellä saa rakastaa ja riidellä. Kodit kätkevät sisäänsä paljon erilaisia tarinoita, siinä kai kodin suurin taika onkin. Koti on kuin aarrearkku, jonka sisällä koetaan paljon. Etenkin näin talviaikaan kodin merkitys korostuu, kun ulkona viipyilevä kylmyys saa meidät kaduilta pois.
Paikan lisäksi koti tarkoittaa minulle toisinaan myös henkistä tilaa. Tunteena "kotona oleminen" tarkoittaa minulle sellaista olotilaa, että elämässä tuntuu olevan järkeä ja merkitystä sen epätäydellisyydestä huolimatta. Se tarkoittaa sitä, että kaaoksesta huolimatta kaiken kuuluu olla juuri näin, eikä millään muulla tavalla. Sitä, että jalat ovat maassa, hengitys kulkee vaivattomasti ja pienet asiat saavat sydämeen lämpimän olon. Kotona oleminen on yksi parhaista tunteista, sillä silloin tietää, että kuuluu jonnekin. Siinä on jotain äärimmäisen rauhoittavaa.
Kun mietin omaa elämääni, tunnistan myös paljon niitä ajanjaksoja, jolloin olen tuntenut olevani koditon. Tai niitä hetkiä, kun se "koti" on löytynyt surun sylistä. Toisinaan, kun jostakin tunteesta tulee tarpeeksi turvallisen ja tutun tuntuinen, voi tunteestakin ikään kuin löytää kodin.
Teini-iässä en juuri koskaan tuntenut Oulaisten kotia kodikseni, sillä kaikki siellä läpi käyty tuska teki kyseisestä paikasta turvattoman tuntuisen. Ja turvattomuudesta on miltein mahdotonta löytää kotia. En ole käynyt Oulaisissa puoleentoista vuoteen, vaikka kasvoin siellä. On surullista, kuinka paikka, joka oli pikkutyttönä minulle maailman turvallisin ja rakkain, on nykyisin kipeiden muistojen maalaama "raunio" .
Oulusta puolestaan löysin kodin aika pian. Paitsi kaupunki, myös ne yksiöt ja se kolmio, joissa Oulu-vuosina asustelin, tuntuivat kodilta. Etenkin viimeisin yksiö, jossa asuin ennen Tampereelle muuttamista. Ehkä siinä taustalla oli myös se, että sairauden voima minussa pieneni kyseisinä vuosina, ja sen ansiosta löysin kodin paitsi itsestäni, myös ympäriltäni. Kun ei tarvitse enää pelätä itseänsä, kodin löytäminen on helpompaa.
Tällä hetkellä en ole kotona tunnetasolla, sillä olen vähän hukassa. Tarkoitan ehkä sitä, että olen hukassa väärällä tavalla. Yritän sopeutua kaikkeen ympärilläni tapahtuvaan. Muutoksiin sopeutuminen vie aikaa. Ei auta kuin olla kärsivällinen, mikä ei tosiaan kuulu vahvuuksiini. Mutta ehkä viikon, kuukauden tai vuoden päästä olen kotona, jalat tiukasti maassa, sydän hymyilevänä.
Kaupunkina Tampere on puolestaan jo muuttunut kodin tuntuiseksi, viihdyn tässä älyttömän pienessä yksiössäni yllättävän hyvin. Rakastan sitä, että minulla on parveke. Ja sitä, että seinän takana asuu (luokka)kaveri. Ja sitä, että samoilla huudeilla asuu myös paraskaveri. Tykkään siitä, että kotini on helppo ja nopea siivota. Tykkään hassusta kattolampustani ja siitä, että tiskikone pesee astiat puolestani. Siinä säästää kivasti aikaa.
Tämä ympäristö tuntuu hyvältä, vaikka Oulussa sydämeni vielä taitaakin asustaa. Ei minulla muuta.
Missä/milloin Sinä olet kotona?
Minulle koti tarkoittaa paikkaa, jossa on hyvä olla. Koti on turvasatama, jonka "syliin" voi heittäytyä silloin, kun ei jaksa kohdata muuta maailmaa. Koti on siis ikään kuin oma maailmansa, ainakin minulle. Kotona saa tuntea vapaasti, siellä saa nukkua neljän tunnin päikkärit, juoda liian monta kuppia kahvia, itkeä suihkun lattialla ja viineillä ystävien kanssa. Siellä saa rakastaa ja riidellä. Kodit kätkevät sisäänsä paljon erilaisia tarinoita, siinä kai kodin suurin taika onkin. Koti on kuin aarrearkku, jonka sisällä koetaan paljon. Etenkin näin talviaikaan kodin merkitys korostuu, kun ulkona viipyilevä kylmyys saa meidät kaduilta pois.
Paikan lisäksi koti tarkoittaa minulle toisinaan myös henkistä tilaa. Tunteena "kotona oleminen" tarkoittaa minulle sellaista olotilaa, että elämässä tuntuu olevan järkeä ja merkitystä sen epätäydellisyydestä huolimatta. Se tarkoittaa sitä, että kaaoksesta huolimatta kaiken kuuluu olla juuri näin, eikä millään muulla tavalla. Sitä, että jalat ovat maassa, hengitys kulkee vaivattomasti ja pienet asiat saavat sydämeen lämpimän olon. Kotona oleminen on yksi parhaista tunteista, sillä silloin tietää, että kuuluu jonnekin. Siinä on jotain äärimmäisen rauhoittavaa.
Kun mietin omaa elämääni, tunnistan myös paljon niitä ajanjaksoja, jolloin olen tuntenut olevani koditon. Tai niitä hetkiä, kun se "koti" on löytynyt surun sylistä. Toisinaan, kun jostakin tunteesta tulee tarpeeksi turvallisen ja tutun tuntuinen, voi tunteestakin ikään kuin löytää kodin.
Teini-iässä en juuri koskaan tuntenut Oulaisten kotia kodikseni, sillä kaikki siellä läpi käyty tuska teki kyseisestä paikasta turvattoman tuntuisen. Ja turvattomuudesta on miltein mahdotonta löytää kotia. En ole käynyt Oulaisissa puoleentoista vuoteen, vaikka kasvoin siellä. On surullista, kuinka paikka, joka oli pikkutyttönä minulle maailman turvallisin ja rakkain, on nykyisin kipeiden muistojen maalaama "raunio" .
Oulusta puolestaan löysin kodin aika pian. Paitsi kaupunki, myös ne yksiöt ja se kolmio, joissa Oulu-vuosina asustelin, tuntuivat kodilta. Etenkin viimeisin yksiö, jossa asuin ennen Tampereelle muuttamista. Ehkä siinä taustalla oli myös se, että sairauden voima minussa pieneni kyseisinä vuosina, ja sen ansiosta löysin kodin paitsi itsestäni, myös ympäriltäni. Kun ei tarvitse enää pelätä itseänsä, kodin löytäminen on helpompaa.
Tällä hetkellä en ole kotona tunnetasolla, sillä olen vähän hukassa. Tarkoitan ehkä sitä, että olen hukassa väärällä tavalla. Yritän sopeutua kaikkeen ympärilläni tapahtuvaan. Muutoksiin sopeutuminen vie aikaa. Ei auta kuin olla kärsivällinen, mikä ei tosiaan kuulu vahvuuksiini. Mutta ehkä viikon, kuukauden tai vuoden päästä olen kotona, jalat tiukasti maassa, sydän hymyilevänä.
Kaupunkina Tampere on puolestaan jo muuttunut kodin tuntuiseksi, viihdyn tässä älyttömän pienessä yksiössäni yllättävän hyvin. Rakastan sitä, että minulla on parveke. Ja sitä, että seinän takana asuu (luokka)kaveri. Ja sitä, että samoilla huudeilla asuu myös paraskaveri. Tykkään siitä, että kotini on helppo ja nopea siivota. Tykkään hassusta kattolampustani ja siitä, että tiskikone pesee astiat puolestani. Siinä säästää kivasti aikaa.
Tämä ympäristö tuntuu hyvältä, vaikka Oulussa sydämeni vielä taitaakin asustaa. Ei minulla muuta.
Missä/milloin Sinä olet kotona?
Kommentit
Lähetä kommentti