Laskeva aurinko
Huokaus sentään. Välillämme ollut yhteys on kadonnut. Lopullisesti. Tuntuu siltä kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. Se, mitä tunsin sinua kohtaan, sitä on tuskin olemassakaan. Tuntuu siltä, kuin meidän välinen vetovoimamme olisi ollut vain mielikuvitukseni tuotetta. Tunnereaktion maalaamaa, ja sen vahvasti vääristämää. Yhteys välillämme olikin vain pieni hiekanmurunen rantahiekassa. Se oli murunen, jonka meren ylpeä kuohunta on nielaissut kevyesti mukaansa rannalla vieraillessaan. Siellä se nyt ajelehtii. Siellä ajelehtii mieleni tuote, ajastus meistä. Eikä se enää koskaan palaa. Se ei enää koskaan palaa takaisin. Kaikki, mitä välillämme oli, tulee kuolemaan. Niin kuin ne tulppaanit, joita niin kovasti yritin pitää elossa.
Katseemme ja kehomme etsivät nyt jotain muuta, jotain sopivampaa. Ja luulen, että sen sinä olet kai jo löytänytkin. Sopivamman. Silmäsi lepäävät jonkun toisen katseessa, eivät minun. Minä en koskaan saa sinussa sitä tunnetta aikaan, jonka tuo joku sopivampi saa. Tämä ajatus maistuu hieman katkeralta. Mutta suloisella tavalla. Jonkun katseen pohjaton syvyys ja kauneus saa henkesi salpaantumaan pelkästä ihailusta. Haluan, että koet sen. Tiedän, että koet sen.
Tänään sanon hyvästit meille, suljen kirjan, jonka sivuja väkisin kirjoitin. Enää en anna muiston sinusta satuttaa. Hautaan kaiken sen hulluuden, joka minua päivästä toiseen pyörittää. Annan itselleni jälleen luvan muistaa sen, miltä tuntuu olla onnellinen ilman ajatusta sinusta. Annan auringolle luvan vihdoin laskea.
Kommentit
Lähetä kommentti