Vuoristoradassa

Epävakaus. Ajattelin kirjoittaa epävakaudesta, ailahtelevaisuudesta, mielialan vaihteluista. Haluan kirjoittaa aiheesta, sillä epävakaa mielenmaisema on minulle hyvin tuttu. Epävakaa mieli tuo jokaiseen päivään omat haasteensa. Epävakauteen liittyy vahvasti impulsiivinen käyttäytyminen. Toimintaa leimaava impulsiivisuus, terveyskirjastoa lainatakseni, saattaa näyttäytyä muun muassa päihteiden käyttönä, ahmimisena, holtittomana seksielämänä tai päättömänä shoppailuna. Epävakauteen liittyy usein myös korostunut hylätyksi tulemisen pelko tai ripustautuminen toiseen. Etenkin edelliseen lauseeseen pystyn samaistumaan. Ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin.

Vasta viime aikoina olen oppinut tunnistamaan sen, ettei käyttäytymiseni ole kaikissa suhteissa täysin normaalia. Kun törmäsin epävakaan persoonallisuuden termiin, tunnistin itseni kyseiseen häiriöön liittyvässä kuvauksessa. Epävakaus vaikeuttaa monia asioita, erityisesti ihmissuhteita. Saatan esimerkiksi napsahtaa hetkessä, olla puolusteleva ja  ilkeä suustani, kun taas toisinaan saatan tukahduttaa jonkun yleenpalttisella lässytykselläni ja ihailullani. Seurustelusuhteen muodostaminen tuntuukin lähestulkoon mahdottomalta, sillä minusta tuntuu, että ihminen näkee minusta helposti vain ja ainoastaan kaksi ääripäätä; joko ihailevan ja nauravaisen tai puolustelevan ja pelokkaan ihmisen. Herkkyttäni ja syvää sisintäni onkin välillä mahdotonta näyttää ailahtelevaisen luonteeni takaa. Olen erittäin vaikealukuinen ihminen, vaikka näytänkin tunteeni vahvasti ulospäin. Ja se ahdistaa minua.

Koen henkilökohtaisesti, että epävakaus on manian ja masennuksen sekainen mielenmaisema. Tai minulle se tuntuu siltä. Se tuntuu siltä, koska vain yhden päivän aikana, hyvin lyhyessäkin ajassa, käyn läpi taivaan ja helvetin. Saatan aloittaa aamuni tanssahdellen ja itsekseni naureskellen, ja puolen päivän aikaan saatan tuntea itseni maailman särkyneimmäksi ihmiseksi. En ihmettele sitä, jos joku pitää minua hulluna, sillä välillä - tai aika useinkin - käytökseni on sellaista, mitä en edes itse kykene ymmärtämään. Minusta tuntuu usein siltä, etten osaa selittää itseäni. Olen huono pitämään yhteyttä ihmisiin, jopa niihin ihmisiin, joita rakastan ja jotka koen merkityksellisiksi elämäni kannalta. Olen luotaantyöntävä ja takertuvainen samoja ihmisiä kohtaan. Menetän malttini toisinaan hetkessä ja joskus minusta tuntuu, että hermoni ovat pettämättömät. Joskus saatan hätääntyä ja luulla kuolevani, ja hetkeä myöhemmin tunnen olevani enemmän elossa kuin koskaan. Olen kuin aurinko ja kuu, sade ja pilvettömyys. Olen myrsky ja tyyneys. Kaksi ääripäätä samassa paketissa.

Epävakauteni näkyy myös taloudessani. Joinakin päivinä saatan ostaa tolkuttomasti kaikkea turhaa hetken mielijohteesta, saatan lähteä reissuun tunnin varoitusajalla ja heitellä rahaa sinne tänne. Käyn myös usein ulkona syömässä ja kahvilla. Mitä enemmän rahaa tulee, sitä enemmän sitä myös menee. Olen surkea säästäjä, ja olisin oikeastaan aika onnellinen, jos joku huolehtisi raha-asioista puolestani. Mutta yritän opetella kohtuutta kaikessa. Ja vaikka teenkin asioita helposti hetken mielijohteesta, ei se tarkoita että olisin täysin holtiton 24/7. Joinakin päivinä osaan toki toimia fiksusti ja miettiä asioita pidemmälle.

Eniten epävakaassa toiminassani minua vahingoittaa se, etten läheskään aina osaa kuunnella, saati tunnistaa omia rajojani. Saatan antaa ihmisten tulla rajojeni sisäpuolelle ja kohdella minua kuin roskaa. Tässä suhteessa itsearvostukseni ei ole kohdillaan, vielä. Erityisesti humalassa epävakauteni korostuu ja teen tyhmiä asioita. Ajaudun tilanteisiin, joista minulle tulee jälkeenpäin kamala morkkis. Joskus morkkis saattaa tulla itse hetkellä, kun tunnen rajojeni ylittyneen. Silloin minulle tapahtuu tuo kuuluisa napsahdus ja saatan muuttua täysin päinvastaiseksi kuin olin vielä sekunti sitten ollut. Omat ristiriitaiset signaalini tekevätkin kanssakäymisestä kanssani kiihkeää hyvässä ja pahassa. Ehkä enemmän pahassa.

Haluan uskoa siihen, että mitä enemmän identiteettini ja minuus vahvistuvat, sitä vähemmän epävakautta esiintyy. Toivon kovasti, että asioita ja omaa käytöstäni käsittelemällä, sekä asiat tietoiseksi nostamalla, saisin epävakauttani edes hitusen pienemmäksi. Haluaisin löytää rauhan ja tasapainon itseni kanssa, jotta en joutuisi ahdistumaan ja häpeämään oman käytökseni puolesta. Haluaisin jonakin päivänä seistä tekojeni ja sanojeni takana vahvasti, ilman pelkoa siitä, että muutan seuraavan tunnin aikana mieleni. Haluaisin tuntea seisovani tasaisella maalla vuorisradassa istumisen sijaan. 

Mitä ajatuksia aihe teillä herättää?