Alkusyksyn kuulumisia

 

" Alkanut syksy on maistunut vegemezeiltä, punaviiniltä (jep, vannon nykyään punkun nimeen), treffeiltä, salin välttelyltä ja normaalilta tunteiden myllerrykseltä.

Elämää kuvailisin tällä hetkellä vakaan epävakaaksi ja onnettoman onnelliseksi. On paljon vaikeita asioita, joiden äärelle ois hyvä pysähtyä, mutta toisaalta haluan ehkä paeta vielä jonkin aikaa, kunnes syksyn hiljalleen hiipivä viileys pakottaa mut pysähtymään. Välillä on pelottavaa kohdata oma elämä sen todellisissa sävyissä. "

Ylhäällä lainaus jo Instagramiin julkaisemastani kuvatekstistä, jossa kerroin tiivistettynä kuulumisiani. Ajattelin avata kuulumisiani vielä hitusen syvemmin täällä blogin puolella, sillä nyt tuntuu siltä, että haluan kirjoittaa. 

Kesä vaihtui niin vauhdilla syksyksi, että en ole oikein vielä edes ehtinyt sisäistämään sitä, että kesä tulee seuraavan kerran vastaan melkein vuoden päästä. Syksyn pimeys on tullut pitämään meille seuraa ja se saa melankolisen puolen sisimmässäni kukoistamaan. Kuuntelen tavanomaista enemmän itkubiisejä ja raapustan ylös dramaattisia runoja. Kotona viihdyn peittoon kääriytyneenä ja roskien ulos vieminen tuntuu välillä raskaalta. Mielessäni on valtava määrä asioita, joita en osaa jäsennellä. Tai joita en ehkä ole valmis jäsentelemään. 

Toukokuussa sain kuulla rakkaan läheisen vakavasta sairastumisesta. Se on tuntunut hirvittävänä voimattomuutena kehossani, sillä diagnoosi on lohduton. Aivan liian lohduton. Sairaus on värittänyt meidän perheen elämälle ihan uudet värit. Kun aikaa tässä elämänvirrassa annetaan vain rajatusti, mutta kukaan ei kuitenkaan pysty sanomaan mikä on tuo " rajattu määrä ", saa se ihmismielen sekoamaan. Tuntuu vaikealta elää ja rakastaa täysillä, kun jotain hyvin rakasta uhataan viedä pois. Tuntuu vaikealta kohdata asioita, joita ei itse pysty millään taialla kontrolloimaan.

Olen ollut nyt noin pari vuotta ilman terapiaa, mutta olen harkinnut terapiaan menemistä uudelleen. Lähinnä sen vuoksi, kun omaa taakkaani en haluaisi liioin kaataa ystävieni ja perheeni niskaan. Tuntuisi hyvältä päästä purkamaan ammattilaiselle tuntemuksia, ja saada ulkopuolista näkökulmaa asioihin. Elämä on jatkuvaa erilaisten hetkien sekä tapahtumien tykitystä, eikä sen mukana aina tahdo pysyä. Siksi edes jonkinlainen keskusteluapu voisi olla tarpeen. 

Mutta niin, vaikka mieleni onkin tällä hetkellä yksi iso pyörremyrsky, uskon että ajan myötä tuuli laantuu. Uskon, että ne palaset, joiden asentoa en nyt pysty ymmärtämään, asettuvat myöhemmin paikoilleen ja tekevät järkeä. Kaikella on pakko olla merkitys ja tarkoitus, ja se on minulle lohtu silloin kun on pimeää.