Minulta minulle
Sama tyttö
sama nainen
samat mustelmat
Erona kuitenkin vuodet
ja tieltä pois siirretyt vuoret
Herkkä ja hauras tyttö
Herkkä ja vahva nainen
Se minä olin
Se minä olen
Sisälläni asuu yhä paljon samaa epävarmuutta,
samaa kipua,
samaa ankaruutta,
samaa itseinhoa,
samaa pelkoa,
kuin tuossa mustavalkoisen kuvan tytössä,
pienessä minussa
Mutta enää nuo asiat eivät saa minusta liian vahvaa otetta
ne eivät saa minua häpeämään niin syvästi,
ettenkö nostaisi katsettani maasta
Minä uskallan olla se ihminen,
jonka vielä joskus niin kovasti yritin tappaa,
tukahduttaa
Haluaisin halata pikkuista minua ja pyytää anteeksi,
anteeksi sitä,
etten osannut nähdä itsessäni mitään arvokasta
Haluaisin halata pikkuista minua ja kuiskata korvaan,
että kyllä se siitä,
ymmärrän sinua ja olen sinun tukena
Haluaisin sanoa pikkuiselle minulle,
että et ole yksin
Sanoisin, että on aina olemassa joku,
joka ottaa sinut syliinsä silloin kun omat jalat eivät kanna
Sanoisin, että välillä on ok väsyä yrittämään,
pysähtyä ja miettiä uutta polkua
Sanoisin, että et ole saamaton ja laiska,
vaikka makaisit vuosia paksujen seinien takana
Sanoisin, että mieli voi mennä rikki meillä kaikilla,
joillakin jopa loppuelämäksi
Sanoisin myös pikkuiselle minulle sen, että olet älyttömän vahva ja rohkea,
kun valitsit elämän ja uskalsit antaa itsellesi luvan tuntea myös niitä myönteisiä tunteita,
joita elämä tarjoaa
Suruun vuosia kääriytyneenä se kun on paljon helpommin sanottu kuin tehty
Aikuiselta minultakin haluaisin pyytää anteeksi
Pyytäisin anteeksi kaikkia niitä rikottuja lupauksia,
joita en ole osannut pitää
Pyytäisin anteeksi sitä,
miten olen juonut toisinaan itseni aivan liian humalaan
ja altistanut itseni siten vaaraan
Pyytäisin anteeksi niitä rumia sanoja,
joita itselleni väsyneenä peilin edessä saatan ladella
Pyytäisin anteeksi sitä,
miten usein teen itse itseni surulliseksi ruokkimalla vääriä ajatuksia
Pyytäisin anteeksi sitä,
miten aina pakenen paikalta,
kun joku osoittaa minulle lämpöä ja rakkautta
Pelkään aivan liian paljon hylätyksi tulemista,
pelkään sitä,
että joku hylkää minut sillä tavalla,
miten itse itseni aikoinaan hylkäsin
Kun on vuosia kääntänyt itselle ja omille tarpeille selkänsä,
on omien tarpeiden ja itsensä kohtaaminen pelottavaa
Mutta onneksi aika on tehnyt minusta tarpeeksi vahvan,
jotta uskallan katsoa itseäni silmiin
ja pyytää anteeksi
Haluaisin myös luvata itselleni sen,
että en enää koskaan hylkää sinua
Sinä riität
Minä riitän
Me riitämme
Mua on jotenkin jo todella pitkään häirinnyt se, kun tuot blogissa ja instassa itseäsi esiin syömishäiriöstä toipuneena, mutta kuitenkin susta ulospäin on koko sen ajan näkynyt, että et ole fyysisesti terve vieläkään. Itse ainakaan en jotenkin voi uskoa, että kukaan voisi luonnostaan olla noin hoikka kuin sinä ja että voisi fyysisesti voida optimaalisesti noin laihana. Ja nyt kun istagramissa toit vielä esiin, kuinka pahalta susta tuntuu, ettet ole yhtä laiha(?) kuin vähän aikaa sitten, niin vahvisti tuota tunnetta. Toki instajutussa oli kyse siitä, että toisen ihmisen kommentti loukkasi, mutta kyllä siitä välittyi myös se, että sulle on itsellesi vaikeaa ettet ole yhtä laiha kuin aiemmin. Mikä taas tuntuu ihan hassulta näin ulkopuolisen silmin, kun tuntuu että aina vain kuihtuisit enemmän olemattomiin ennemmin kuin menisit siihen toiseen suuntaan eli lihoaisit. Varmasti ihmiset esim kaupungilla kiinnittää huomiota sun laihuuteen ja useimmat varmaan olettaa että sairastat syömishäiriötä. Ja uskon myös että se vaikeuttaa Jonnankin toipumista, että olet anorektisen laiha ”syömishäiriöstä toipunut” ja hänen sitten pitäis toipua kun kaikkien teidän yhteisten tuttujen näkemys syömishäiriöstä toipuneesta olet sinä ja jos Jonna pääsis vaikka samaan painoon sun kanssa niin sitten se ois terve paino, vaikka hän ois varmasti tosi sairas yhä. Ja mä toivon sydämestäni vaan kaikkea hyvää ja tervettä elämää sulle ja jonnalle!
VastaaPoistaKiitos viestistäsi. Tiedostan tosi hyvin sen, että olen yhä hoikka. Oon aina ollut hoikka, teininä anoreksiaa sairastaessa aivan liian laiha. Ja kyllä, tunnistan myös itsessäni sen, että painoon liittyvät kommentit tuntuvat yhä pahalta, olivatpa ne sitten laihuuden tai lihomisen ihmettelyä. Tiedä sitten, onko se enemmän sh-ajattelua vai ihan vaan herkän ihmisen tunnemaailmaa. En usko, että kenestäkään (ei-sh-taustaisestakaan) olisi kivaa kuulla sitä että näyttää lihonneelta.
PoistaEn yleensä tykkää jakaa näin yksityiskohtaisia asioita, mutta mun hormonitoiminta yms. on toiminut mulla useita vuosia ilman minkäänlaisia ulkopuolisia apuja, niin oletan että olen biologisessa painossani, kun kroppa toimii sillä tavalla kuin aikuisella naisella kuuluukin toimia. Ja toisin kuin sh:ta sairastaessa, pystyn syömään pizzaa yms. ilman huonoa omatuntoa, tai vetämään välillä sen puolen kilon karkkisäkin naamariin. Ruokailujen säännöllisyydessä ois toki yhä petraamista, mut mä oon sellainen ihminen et tykkään syödä harvemmin, mutta sitten taas paljon kerralla. Tätä en liitä syömishäiriöön, vaan enemmänkin mun mieltymyksiin.
Terveydenhoitaja on punninnut mua pari kertaa vuoden sisällä ihan rutiinitarkastuksena, ja hän sekä lääkäri, ovat todenneet mun olevan ihan terveissä, mulle luonnollisissa mitoissa. Painoindeksi on siis täysin normaalin puolella, mutta luultavasti norm.painon alarajoilla, kuten se on ollut läpi mun elämän. Oon aina ollut hoikka, enkä yritä millään tavalla kontrolloida painon heittelyjä. Kestän erittäin hyvin "menkkapöhöt" ja kaikenmaailman turvotukset. En oo laihduttanut vuosiin tai kokenut tarvetta laihduttamiselle/kehon sairaanloiselle tarkkailulle. Siksi voin sanoa olevani syömishäiriöstä toipunut. Sh on sitä paitsi paljon enemmän ajattelumaailmaan liittyvää, kuin ulkoiseen olemukseen. Ja nimenomaan mun ajattelumalli on täysin erilainen kuin sh-aikoina.
Meidän kaikkien kehot on tosi yksilöllisiä ja ne myös toimii yksilöllisesti. Toisilla normaalipaino on eri kuin toisilla. Joillakin normipaino kulkee ylärajalla, toisilla keskellä, kolmansilla alarajalla. Silti siitä ei pysty vetämään johtopäätöstä siitä, kuka painonsa puolesta olisi sairain tai tervein. Ja jos oon jonkun silmään liian laiha yhä, niin se on sitten yksi mielipide ja mulle on fine, jos joku niin ajattelee. Itse kuitenkin tiedän sen eron mun kehossa ja pään sisällä, mikä on tapahtunut vuosien varrella, ja siksi uskallan puhua itsestäni syömishäiriöstä toipuneena. Ikävä kuulla, että se häiritsee.
Anyway, kiitos kommentista ja kaikkea hyvää!