Nimettömiä kirjeitä part 4.

" Hei rakas, pakko kirjoittaa Sinulle. Haluan kirjoittaa sinulle, koska minulla on ikävä sinua. Mietin usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa, että mitäköhän sinä nykyään ajattelet minusta. Mietin, oletko ylpeä minusta, vai kenties pettynyt minuun? Luulen, että kaikista virheistäni huolimatta olet minusta ylpeä. Uskon niin, koska rakastit minua niin paljon, että tunnen rakkautesi yhä. Yli kaksi vuotta lähtemisesi jälkeen. Kiitos lämmöstäsi ja hyväksynnästäsi, nuo asiat ovat kannatelleet minua pitkälle. Joskus toivon hiljaa mielessäni, että saisin istahtaa kanssasi siihen harmaaseen pihakeinuun, haistella kanssasi kesätuulta ja tuntea olevani turvassa, ihan niin kuin silloin lapsena. Haluaisin lausua kanssasi ääneen pari rukousta, kiittää Luojaa tästä kaikesta. Olen kai perinyt uskoni sinulta. Kiitos, että opetit minulle eläessäsi niin paljon."

" Hei Sinä. Haluaisin sanoa sinulle pari sanaa, sillä olet ollut kuluneen vuoden ajan melko suuri osa elämääni. Olet tehnyt kuluneista kuukausista yhtä vuoristorataa, jonka kyytiin olen päättänyt hypätä kerta toisensa jälkeen. Toisinaan olen miettinyt, että minun olisi parempi hypätä kyydistäsi pois ja jatkaa matkaa ilman tuota jatkuvaa kiepottelua, mutta jokin voima on saanut minut jäämään vierellesi. Meidän suhteemme dynamiikka on omituinen, sillä meissä on samanaikaisesti maailman eniten järkeä, mutta myös totaalista järjettömyyttä. Meissä on järkeä siinä mielessä, että kuuntelemme toisiamme, yritämme ymmärtää toisiamme kaikessa erilaisuudessamme ja pyrimme kitkemään väliltämme turhat jännitteet. Pidän siitä, miten avoimesti kykenemme kaikesta puhumaan. Järjetöntä meissä puolestaan on se, miten olemme päässeet tänne asti. Meidän yhtälömme on ulkopuolisen silmin melkein mahdoton, mutta kaikista epäröinneistä, erimielisyyksistä ja vaikeuksista huolimatta pidämme toisistamme. Yhä. Siksi haluaisinkin kiittää sinua. Kiitos, että et ole vielä luovuttanut suhteeni, vaikka olen toisinaan täysin mahdoton. Olen puolusteleva, hyökkäävä, epävarma ja täynnä kipua, mutta siinä sinä vielä olet. Kuuntelet minua ja annat minun nojautua sinuun. Siksi kai, kaikesta epäröinnistä huolimatta, hyppään kyytiisi aina uudestaan."

" Lähdöstäsi on muutama kuukausi aikaa, enkä vieläkään haluaisi hyväksyä, että olet poissa. Syksy saapuu nopeammin ilman sinua. Aurinko nousee hitaammin ilman sinua. Kaikki tuntuu tyhjemmältä ilman sinua. On hullua ymmärtää, miten paljon sinua rakastinkaan. Ja tulen aina rakastamaan. Tuntuu surulliselta mennä käymään kotona, kun et enää olekaan minua vastassa. Tuntuu surulliselta mennä nukkumaan siihen huoneeseen, jonka lämmössä sinä viereeni vielä keväällä käperryit. Viimeistä kertaa. Kunpa olisin silloin ymmärtänyt, miten lähellä lähtöä olit. Olisin pidellyt sinusta kiinni tiukemmin, olisin antanut sinulle turvaa. Rakastanut aiempaakin lujemmin. Sinua varmaan pelotti lähteä. Pelottiko sinua? Olen pahoillani siitä, että jouduit kokemaan kipua. Olen pahoillani, ettei kukaan osannut auttaa sinua. Sinussa oli vielä niin paljon elämää jäljellä. Mutta valitettavasti sielun palo ja halu elää eivät kehon luovuttaessa kykene pitämään meitä elossa. Voi rakas, antaisin pois niin paljon, jos vain saisin pidellä sinua sylissäni, rapsuttaa valkeaa turkkiasi, antaa sinulle lempiherkkujasi ja kertoa sinulle, miten suloinen ja tärkeä olet. Sydämeni on kamalan raskas lähtösi vuoksi. Mutta näemme vielä joskus, meidän on pakko nähdä vielä joskus."