Alkaneet opinnot - Mielen myllerrys

Olen viime aikoina kelannut paljon kulunutta elämääni. Kaikkea sitä mitä olen kokenut yksin ja yhdessä. Elokuun lopulla alkaneet opinnot ovat aktivoineet kehossani ja mielessäni tietynlaisia tunnemuistoja. Kun tunneilla ollaan puhuttu esimerkiksi nenämahaletkun asettamisesta ja ravitsemuksesta, on mieleni palannut syömishäiriöaikoihin. Syömishäiriö oli kuitenkin iso osa elämääni. Se tahditti päiviäni useamman vuoden ajan. Tällä hetkelläkin se on osa elämääni, tosin syömishäiriötä sairastavan läheisen roolissa. Kun tietää miten kamala sairaus on kyseessä, tuntuu hirvittävän surulliselta nähdä läheinen ihminen kyseisen sairauden kourissa. Mutta itse en voi tehdä toisen puolesta muuta, kuin olla tukena parhaani mukaan. Toivon, että jonakin päivänä syömishäiriö on kaikilta osin vain osa kirpeää menneisyyttä.

Myös muita tunnemuistoja on herännyt opiskeltavien aiheiden myötä. Joudun kohtaamaan koulussa paljon asioita, joita on haastavaa katsoa silmiin. Hoitotyöhön liittyy elämän ja kuoleman kohtaaminen, sekä sairauksien ja kärsimyksien kohtaaminen. Kyseiset asiat ovat luonnollisuudestaan huolimatta henkisesti hyvin raskaita ottaa opettelun alle. Kun luin siitä, kuinka tärkeää lapsille on luoda mahdollisimman suotuisat leikkimisolot myös heidän ollessa sairaana, purskahdin itkuun. Sydäntäni riipaisee ajatus pienistä viattomista ihmisistä, jotka joutuvat käymään läpi oman helvettinsä jo elämänsä alkutaipaleella. Elämä tuntuu toisinaan niin epäoikeudenmukaiselta. Olen nähnyt itse hoidossa ollessani niin fyysisesti kuin psyykkisestikin sairaita lapsia ja nuoria, enkä koskaan unohda sitä pahaa oloa. Sitä, kuinka läsnä se paha olo oli. Mutta vaikka kaikki se kipu tuntuikin liimautuneen seiniin ja lattioihin, niin silti kaiken keskellä oli valtava määrä toivoa. Toivoon keskittymällä sitä selvisi seuraavaan aamuun. Ja haluan tulevaisuudessa olla luomassa tuota samaista toivoa pimeyden keskelle. Se on suurin motivaationi. Haluan olla kasvattamassa niitä siipiä, jotka ovat syystä tai toisesta katkenneet.

En odottanut, että opinnot herättäisivät jo näin varhaisessa vaiheessa näin valtavasti myllerrystä mielessä. Odotan kuitenkin tulevia asioita ja harjoitteluja enemmän mielenkiinnolla kuin kauhulla. On ihanaa ajatella, että vihdoin pääsen tekemään jotain konkreettista edistääkseni haavettani muiden auttamisesta. Hiljaa hyvä tulee (hope so).