What's good in life

Hei, pitkästä aikaa. Minulla on viime kuukauden ajalta varmaan kymmenen eri luonnosta aluillaan, mutta en ole saanut yhtäkään tekstiä julkaisukelpoiseksi, sillä ajatukseni ovat olleet hieman liian irrallisia. En ole oikein kyennyt olemaan sataprosenttisesti läsnä, ja silloin kirjoittaminen ei onnistu. Nyt on kuitenkin sellainen fiilis, että haluan kirjoittaa.

 Olen viime päivinä vellonut taas jonkin verran peloissani, keskittynyt epäonnistumisiini ja tuntenut syyllisyyttä pienistäkin asioista. On hassua, miten ihmismieli, tai ainakin oma mieleni, saattaa keikahtaa helposti sellaiseen myrskyisään tilaan, vaikka kaiken järjen mukaan olon pitäisi olla tyyni ja jopa aurinkoinen. Siispä päätin, että kirjoitan tällä kertaa postauksen niistä asioista, joista nautin ja jotka ovat minulle tärkeitä. Listaan kiitollisuuden aiheita, sillä maailmaan mahtuu aina paljon syitä olla kiitollinen, jopa niiden omien kriisien keskellä. Moni ihana asia vain tahtoo unohtua, kun mieli keskittyy vain niihin asioihin, jotka olisivat voineet mennä paremmin. Opetellaan armollisuutta itseä kohtaan. Elämä on toki hyvä ottaa sopivan vakavasti, mutta siitä ei saisi tehdä taistelukenttää, jossa pyrkii vain selviytymään päivästä toiseen. Pidemmittä lätinöittä, aloitetaan!

Silloin kun jaksan omien ahdistusteni keskellä avata silmäni elämän kauneudelle, ei aistitulvasta tahdo tulla loppua. Olinpa sitten Suomessa tai ulkomailla, viehätyn luonnon sekä rakennusten kauneudesta. Rakastan kaikkea rosoista, vanhaa ja uutta. Entisöidyt rakennukset, rapistuneet maalit ja väreillä leikittelyt saavat mieleni hymyilemään. Kreikassa kauniin värisiä taloja oli lähes joka kulmalla. Minusta tuntui siltä, että jos nuo rakennukset olisivat olleet eläviä, ne olisivat olleet onnellisia. Rohkeat värit sekä seiniä pitkin kauniisti laskeuvat kukkaköynnökset tekivät vaatimattomistakin kaduista sadunomaisia. Haluaisin Kreikkaan takaisin jo pelkästään edellä mainittujen asioiden vuoksi. Myös ilmasto siellä oli ihana, juuri sellainen mistä pidän. Rakastan lämmintä ja kosteaa ilmastoa, se saa sieluni lepäämään ja ihoni voimaan paremmin.

Minä rakastan myös erilaisia kohtaamisia, olivatpa ne kohtaamiset sitten tuttujen tai tuntemattomien kanssa. Jotkut kohtaamiset vieraan ihmisen tai eläimen kanssa voivat jäädä mieleen ikuisiksi ajoiksi. Sama pätee toki myös tutumpien henkilöiden kanssa. Kuulun niihin ihmisiin, jotka muistelevat ja analysoivat erilaisia kohtaamisia. Mietin, miten joku tervehti minua pihalla tai kaupan kassalla. Mietin sitä, kuinka hauskaa oli törmätä ystävään myöhäisenä kesäiltana. Joskus töissä mietin, mitä edessäni seisovan asiakkaan elämään kuuluu, jos hän käyttäytyy kassalla asioidessaan poissaolevasti. Mietin ulkomailla tapaamaani pientä kissaa, joka omalla tavallaan sekoitti pääni. Hän oli niin suloinen viihtyessään sylissäni iltaisin. Hänessä oli jotain niin haurasta ja lumoavaa. Hän oli selvästi kokenut kovia, se liikutti minua. Meissä ihmisissä ja eläimissä on erilaisesta ulkonäöstämme huolimatta melko paljon samaa; kaipaamme kaikki rakkautta, kosketusta ja hyväksytyksi tulemista. Sitä, että ympärillämme olevat tyypit arvostaisivat meitä sellaisina kuin olemme.

<3

Sitten voitaisiin avata hieman kuulumisiani. Olen tällä hetkellä kahdeksannella varasijalla kouluun, sekin on omalla tavallaan hieno saavutus. Minulla on yhä mahdollista tulla valituksi. Ja jos en pääse kouluun varasijalta, yritän syksyllä aiempaa kovemmin. Kun aluksi näin, etten tullut valituksi, minusta tuntui hurjan pahalta. Tuntui siltä kuin epäonnistuisin elämässäni, vaikka kyse on vain pienestä elämän osa-alueesta. Ei opiskelupaikka määritä minua ihmisenä. Ei ainakaan saisi määrittää. Minä saavutan unelmiani askel kerrallaan. Olen saavuttanut elämässäni jo paljon sellaista, mitä ei mitata koulutustasolla. Olen oppinut pärjäämään suurimpien pelkojeni kanssa, enkä enää anna niiden kontrolloida minua samalla tapaa kuin aiemmin. Vaikka minulla on yhä "monstereita", joiden kanssa painin, en enää ole niiden vanki. Ja se on hienoa. Olen oppinut olemaan minä ja opettelen parhaillaan myös sietämään niitä epäonnistumisia. Yritän sisäistää sen, mikä elämässä on tärkeintä. Ja minulle tärkeintä elämässä on perhe, ystävät, seikä henkinen tasapaino, tai siis sellaisen sisäisen rauhan löytyminen. Haluan olla onnellinen ilman, että ulkoiset tekijät määrittäisivät onneani liikaa. 

Mutta niin, elämä kantaa. Asiat kulkevat niin kuin niiden on tarkoitus kulkea. Tiedän pääseväni vielä opiskelemaan. Jos en nyt, niin myöhemmin. On hyvä opetella olemaan armollinen itseään kohtaan. Minnekään ei ole kiire. Lempeydellä kohti onnistumisia, eikö.

Mainittakoon tähän loppuun vielä muutama kiitollisuuden aihe; onnituin tänään keittämään hyvänmakuista kahvia, pahin kitka minun ja erään henkilön väliltä tuntuu hävinneen, minulla on huikeita ystäviä, siskoni muutti Oulun sisällä lähemmäksi minua, ostin eilen kivat juoksukengät ja jaksoin jopa käydä lenkillä pitkästä aikaa, olen nukkunut kellon ympäri ja tunnen oloni hyväksi tänään. Kaikki hyvin siis. Nautitaan päivästä. <3