Syli auki

Vapaa olo. En kai koskaan aiemmin ole kyennyt antamaan tunteilleni lupaa asettua osaksi minua tällä tavoin, kuin nyt. Jokainen syvästi kokemani tunne tuntuu kehossani lämpönä. Sellaisena elossa pitävänä lämpönä. Tuntuu siltä kuin minua halattaisiin sisältä päin. En enää ole kielletyistä tunteista jähmettynyt. Kylmän tunteeton. Kun annan itselleni luvan ottaa tunteeni vastaan, tunnen oloni rohkeaksi. On rohkeaa tuntea, jopa niitä hankalia tunteita. Niitä tunteita, jotka toisinaan tuntuvat tappavilta. Tosin minulle hankalinta eivät ehkä olekaan surunsävyiset tunteet, vaan arvokkuuden tunteet. On ollut vaikeaa opetella tuntemaan arvostusta itseään kohtaan. On ollut haastavaa tajuta, että on rakkauden ja hyvän kohtelun arvoinen. Haastavuudestaan huolimatta se on kuitenkin valtavan eheyttävää. Voisin sanoa olevani kokonainen. Olen kokonainen silloinkin kun makaan lattialla itkien ja ikävöiden. Olen kokonainen, koska olen päästänyt irti siitä, mikä minua rikkoi. Olen päästänyt irti syvästä arvottomuuden tunteesta.

Uskon itse kohtaloon. Oli se sitten "huuhaata" tai ei. Uskon siihen, että elämässä tapahtuu asioita, joiden on tarkoitus tapahtua. Monien asioiden merkitystä ei tajua itse hetkessä, mutta myöhemmin, ehkä jopa vuosien jälkeen, sitä oivaltaa, miksi mikäkin asia meni niin kuin meni. Kohtaloon uskominen antaa minulle toivoa. Silloin kun elämä murenee palasiksi, on lohdullista uskoa siihen, että elämä haluaa joskus traagisuudellaankin opettaa jotain.  Antaa jotain. En esimerkiksi osaisi arvostaa terveyttä ja vapautta näin syvästi, jos en olisi koskaan sairastunut vakavasti ja viettänyt kuukausia suljettujen seinien sisällä. En osaisi tuntea näin syvästi iloa, jos en koskaan olisi käynyt läpi syvää henkistä helvettiä. Olen siis kiitollinen jopa kokemastani tuskasta, sillä tuosta tuskasta selviäminen on saanut minut kokemaan elämäni paljon merkityksellisemmäksi. Ja merkityksellisyyttähän me kaikki etsimme. Tiedän, että elämä tulee heittämään eteeni vielä paljon, niin hyvässä kuin pahassa, mutta tiedän myös sen, että mikään ei vie minua takaisin alkuun, vaan kaikki aina johtaa jonnekin. Eteenpäin.

On ollut ihanaa tunnistaa oma kykynsä vastaanottaa elämää täydemmin. On ihanaa olla vihdoin niin rohkea, että kykenen avaamaan sylini elämälle. Olen tullut sinuiksi kokemusteni kanssa, päästänyt kaiken katkeruuden menemään  ja antanut anteeksi niille, jotka ovat kaltoin kohdelleet. Olen myös pyytänyt anteeksi omia virheitäni. En ole aina osannut olla niin sanotusti "hyvä ihminen". Olen ollut myös hirviö, olen kohdellut toisinaan ihmisiä rumasti, ollut etäinen ja saamaton. En ole aina osannut kuunnella ja olla läsnä. Mutta pystyn antamaan itselleni anteeksi kaikki nuo heikkoudet, sillä tietyt piirteet tekevät ihmisen. Eivätkä kaikki nuo ihmistä kokoavat piirteet ole vain hyviä tai ihailtavia. Mutta ne ovat piirteitä, joita voi kehittää -ja kehittämisen myötä kitkeä.