Kiireitä & kiitollisuutta

Kevät on edennyt jo pitkälle, melkein huomaamatta. Samaan aikaan kulunut vuosi alkaa olla pelottavan lähellä puoliväliä. Uskomatonta, miten vauhdilla aika juoksee. En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä. Jos vain voisin, pysäyttäisin ajan hetkeksi. Minulla on viime aikoina ollut sellainen olo, että minulla on kiire silloinkin, kun minulla ei ole mitään määränpäätä eikä aikataulua. Sydämeni on valtavan levoton. Minua harmittaa, etten ole osannut pysähtyä ihastelemaan auringonlaskuja läsnäollen, enkä ole osannut juoda aamukahviani rauhassa istualtaan. Ravaan asuntoani edestakaisin, itken ja nauran vuorotellen. Olen ollut henkisellä tasolla hieman uupunut. Uupumukseni johtuu osittain isosta työmäärästä, ja osittain siitä, että stressaan työasioista paljon myös työn ulkopuolella. En oikein osaa palautua kiireen keskellä. Viime yönä nukuin ehkä pari tuntia, näin painajaisia ja pyörin. Työn lisäksi minua jännittää valtavasti se, pääsenkö etenemään kohti toivettani koulun penkille pääsemisestä. Haluaisin kovasti opiskelemaan, mutta pelkään, etteivät rahkeeni esivalintakokeessa riittäneet. Tähän vastauksen saan luultavasti lyhyen ajan sisällä. Let's hope for the best.

Ihmissuhteisiini kuuluu hyvää ja huonoa. Huonoa on lähinnä se, miten kamalan vähän olen ollut perheeni läsnä. Minun on joskus tuskaisen vaikeaa olla läsnä, jos jollakin läheiselläni on paha olla. Rakkaimpien kipua on musertavaa katsoa. Vetäytyminen on suojamekanismini, jolla yritän pitää itseni kasassa ja työkykyisenä. Toisaalta minun tulisi haastaa itseäni, olla läsnä ja rakastaa kivusta huolimatta. Yhdessä sitä selvitään kaikesta. Niin minä uskon. Ainakin omalla kohdallani ehdoton rakkaus on ollut se kaikista parantavin asia.

Hyvää puolestaan on se, että olen tavannut paljon sellaisia ystäviä, joiden seurassa en ole aikoihin hengaillut. On ollut ihanaa huomata, että suhteet pysyvät yhtä lämpiminä useimpien ihmisten kanssa siitäkin huolimatta, että aikaa tapaamistemme välillä voi olla kuukausia tai jopa vuosia. Olen myös tavannut kevään aikana uuden ihmisen, jonka kanssa minulla on ollut valtavan hauskaa. Tämä uusi tuttavuus on saanut minut katsomaan asioita eri tavalla. Hän on saanut minut tuntemaan itseni jotenkin erityiseksi. Jokaisella pitäisi olla elämässä ihmisiä, jotka saisivat kyseisen tunteen aikaan. 

Toisinaan leikittelen ajatuksella, että menettäisin elämässäni kaiken, paitsi ihmiset, jotka ovat osana tätä elämäni kepeää ja samanaikaisesti niin haastavaa polkua. Kyseistä tilannetta ajatellessani minua hymyilyttää. Se kertonee siitä, että minun on hyvä olla näiden ihmisten keskellä. Ihmiset ovat minun kotini. On hienoa, miten montaa ihmistä minä voin sanoa aidosti rakastavani. Kiitollinen olo.

Tällä(kään) postauksella ei ollut punaista lankaa, mutta lähinnä kuulumisiani halusin tulla päivittämään. Mukavaa alkanutta viikkoa. <3