Näin on hyvä

 Niin päättyi maaliskuussa lopullisesti meidän rakkaustarina,

jonka joskus ikuiseksi mielessäni maalasin

jonka eteen olin valmis tekemään mitä tahansa

jonka en halunnut koskaan päättyvän

Viisi vuotta ja neljä kuukautta 

syvää raukkautta ja repivää raivoa

on ja offia

hyvästejä ja takaisin toistemme syliin juoksemista

kuumaa ja kylmää

pitkiä keskusteluja ja puhumattomuutta

lähelle päästämistä ja vetäytymistä

Aina kun lähdit pois ja sanoit tarvitsevasi tilaa,

tunsin kuolevani

Ajattelin pitkään, että en olisi mitään tai kukaan ilman Sinua

Kun olimme erossa, odotin vain, milloin taas kuulisin Sinusta

Elin ja hengitin Sinua ympäri vuorokauden

Viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen

Ja kun tulit taas takaisin luokseni tauon jälkeen, 

tunsin jälleen olevani elossa,

kokonainen, kotona, turvassa

Olin riippuvainen Sinusta, validaatiostasi, hyväksynnästäsi, rakkaudestasi

Olin riippuvainen siitä kaikesta, mitä en ollut koskaan osannut antaa itselleni

Se, mitä ajattelit tai tunsit minua kohtaan, määritti täysin sen, millaiseksi itseni koin

Jos olit läsnä ja osoitit rakkauttasi, koin olevani arvokas

Jos puolestaan äkillisesti käänsit selkäsi minulle, koin olevani täysin arvoton

Aloin lopulta väsyä suhteemme ikuiseen epävarmuuteen ja ailahtelevuuteen

Ja kun pyysin Sinulta vastauksia eri asioihin, 

vastasit minulle joko hiljaisuudella tai valheilla

Valheilla, jotka vasta viimeisten hyvästiemme yhteydessä myönsit 

Tosin et silloinkaan kertonut, mistä kaikesta olit lopulta minulle valehdellut

Sinulla oli usein tapana kysymyksiini vastaamisen sijaan syyllistää minua siitä, 

miten kehtasinkaan tiedustella yhtään mitään

Sanoit toistuvasti, että olin hankala ja dramaattinen

Sanoit, että tarvitsisin apua epävarmuuksiini

Ja niin minä aloin pitämään itseäni koko suhteemme ongelmana

 Olin lopulta aina se, joka pyysi anteeksi

Pyysin anteeksi koko olemassa oloani

Vasta nyt näen, miten epäterve suhteemme oli

Rakastin Sinua paljon enemmän kuin itseäni

Ja osittain olin kaiketi rakastunut valheisiisi

Olin rakastunut odotuksiin, haavekuviin ja illuusioon meistä ja siitä, mitä me voisimme parhaimmillamme olla

En enää tiedä, mikä kaikki meidän välillämme oli totta ja mikä valhetta

Kuvittelin pitkään meidän välisen siteemme olleen aito ja katkeamaton

Mutta nyt kun vaaleanpunaiset lasit ovat pudonneet, 

näen kaiken oikeissa väreissä

Luulen, että et koskaan aidosti rakastanut minua,

rakastit luultavasti vain sitä, miten syvästi minä rakastin Sinua

rakastit sitä, miten otin Sinut kerta toisensa jälkeen takaisin

rakastit sitä, miten annoin kaiken Sinulle anteeksi

-ilman että edes pyysit anteeksi

Nyt kun olemme olleet jonkin aikaa toisistamme erossa,

en enää tunne samalla tavalla kuin joskus aiemmin erotessamme

En enää tunne kuolevani,

tai musertuvani ikävän alle

Oikeastaan ensimmäistä kertaa vuosiin,

tunnen pystyväni vihdoin hengittämään

Oloni on kevyt,

jokin outo paino harteiltani on pudonnut

Tunnen pitkästä aikaa sellaista kutkuttavaa, aitoa iloa,

huomaan hymyileväni ja nauravani ennemmän

Tunnen pitkästä aikaa olevani oma itseni,

ja kykenen vihdoin tuntemaan lempeyttä ja armollisuutta itseäni kohtaan

Enää en tarvitse validaatiota, rakkautta ja hyväksyntää Sinulta

Ahdistukseni on helpottanut,

ja lähtösi jälkeen paniikkikohtaukset ovat kadonneet kokonaan

Enää en koe sellaista jatkuvaa,

 sisintä ravistelevaa epävarmuutta ja pelkoa

Ensimmäistä kertaa vuosiin tunnen rauhaa ja levollisuutta sydämessäni

 

Kuvittelin pitkään, että jos lähdet, saapuisi elämääni ikuinen ja lohduton pimeys

Mutta sen sijaan saapuivatkin auringonsäteet ja lempeä tuuli

-ja kaikki näyttää kauniimmalta kuin koskaan aiemmin

Näin on hyvä

Elämä kantaa.