Trust Issues
Pakokauhu. Takertuvaisuus. Mustasukkaisuus. Päättämättömyys. Tänään ajattelin puhua ihmissuhteista ja siitä, millaisia haasteita itselläni on ollut yrittäessäni rakentaa ihmissuhdetta, johon sisältyy hieman muutakin kuin pelkkää kaveruutta. Vaikka en ole koskaan ollut suhteessa, jossa joku olisi ollut 100%:sti minun tai jossa olisin ollut 100%:sti jonkun toisen, olen silti kokenut suhteita, joihin on sisältynyt paljon sitä, mitä parisuhteisiin ajatellaan kuuluvaksi; intohimoa, syvällisiä keskusteluja, tasapainottelua sekä hyvien että kehitettävien puolien välillä, välittämistä ja jonkin verran riitojakin.
Ihmisten on helppo ajatella, että minussa täytyy olla jotakin vikaa tai jotakin helvetin outoa, koska kyllähän nyt tähän ikään mennessä kumppani pitäisi löytää. Kyllä nyt kaksikymmentäyksivuotiaalla tulisi olla ainakin yksi rakkaussuhde takana. Aiemmin ehkä itsekin sorruin ajattelemaan tuohon tapaan, mutta kun pureutuu asiaan syvemmin, niin kyse ei ole siitä ettenkö kelpaisi kenellekään tai etteikö joku kelpaisi minulle, vaan kyse on paljon muusta.
Minun kiintymyssuhteisiini liittyy paljon ristiriitaisuutta. Koen ihmisissä usein samaan aikaan sekä turvaa että turvattomuutta. Tämä kombo saakin usein minut toimimaan holtittomasti. Saatan helposti takertua ihmiseen ja yritän ehkä liian nopeaan tahtiin porautua ihmisen syvimpiin tuntemuksiin ja sielunmaisemaan. Tai sitten minulle käy niin, että piiloudun oman kylmän suojakuoreni taakse ja alan hiljattain jättää yhteydenottoja vähemmälle. Tavallaan siis karkaan ennen kuin jutusta ehtii tulla mitään vakavampaa. Tässä taustalla on pelko siitä, että minua sattuu kovasti, sekä ajatus siitä, että toinen hylkäisi minut kuitenkin opittuaan tuntemaan luurankoni ja puutteellisuuteni.
Olen tapaillut ihmisiä, jotka olisivat tehneet vuokseni paljon ja olleet minulle äärettömän hyviä ja lojaaleja. Mutta minä olen tyhmyyksissäni paennut heitä. Koska olen vuosia kokenut syvää arvottomuuden ja riittämättömyyden tunnetta, on minun ollut vaikeaa vastaanottaa arvostusta ja rakkautta. Itsearvostuksen puute on saanut minussa aikaan sen, että olen ennemmin takertunut ihmisiin, jotka ovat olleet minulle epärehellisiä ja manipuloivia. Niin sanottuihin kusipäihin takertuminen on ollut minulle helppoa, sillä heidän kanssaan en koe pakokauhua. Ehkä syy on siinä, että heille en näytä rikkinäisyyttäni, surujani ja ilojani. Heille näytän vain pintaraapaisun, minkä vuoksi en ole niin haavoittuvainen. Pelkään kamalan paljon olla haavoittuvainen jonkun edessä. Pelkään päästää iholle ja lähelle samaan aikaan. Pelkään sitä, että satutan jotakuta pahasti tai sitä että joku rikkoo minut täysin hajalle. Ja kaikki nämä pelkoni ovatkin yski syy siihen, miksi en ole kyennyt toimivaa parisuhdetta muodostamaan.
Olen myös aikuisiällä tullut hyväksikäytetyksi. Sen sanominen ääneen tuntuu oksettavalta ja pahalta, mutta miksi hävetä jotain, mihin itse ei ole voinut vaikuttaa. En suostu häpeämään kenenkään vuoksi. En etenkään ihmisen, joka haluaisi minun tuntevan häpeää ja joka haluaisi minun olevan riekaileina hänen vuokseen. Olen vapaa kaikista negatiivisista tunteista ja sinut menneisyyteni kanssa. Mutta se mikä minuun sattuu sietämättömän paljon, on se fakta, että tiedän ja tunnen aivan liian monta ihmistä, jotka ovat kokeneet samoja asioita. Se saa minut tuntemaan sisälläni jotain niin riipaisevaa surua, mitä en pysty sanoiksi pukemaan.
Edellä mainitun tapahtuman jälkeen minun on ollut entistä vaikeampi turvautua ja luottaa kehenkään, mutta teen kovasti töitä sen eteen, että pystyn luottamaan ihmisiin ja uskomaan siihen, että kukaan ei halua minulle pahaa. Ja oikeastaan tällä hetkellä olenkin elämässäni päässyt siihen pisteeseen, että uskallan olla haavoittuvaisempi kuin ennen. Yritän antaa itsestäni ihmiselle realistisen kuvan siitä, mitä olen. En enää pyri kiiltokuvan taiteilemiseen, vaan uskon aitouden voimaan. On helpompaa ottaa ihastusta ja välittämistä vastaan, kun tiedän että ihminen välittää siitä, kuka olen aidosti, eikä siitä, jota yritän ehkä esittää. Oikeaan suuntaan ollaan siis menossa, hitaasti, mutta varmasti.
Kaikki kokemani ja näkemäni vaikuttavat vahvasti siihen, millä tavoin kykenen ihmissuhteita solmimaan. Siksi tuntuukin joskus pahalta, että ihmiset tuomitsevat toisen ilman tutustumista tämän tarinaan ja ihmettelevät ääneen, että mikäköhän toisessa on vikana kun sillä ei ole kumppania. Mutta minä voin sanoa, että seurustelustatus ei määritä ketään meistä ihmisenä. Sinä ja minä, me ollaan kaikki yhtä arvokkaita ja jokainen meistä ansaitsee tulla rakastetuksi. Se, että on sinkku, ei pitäisi olla kenenkään ongelma, eikä häpeä. Mielestäni sekä sinkkuudessa, että parisuhteessa, on puolensa. Eikä ole väliä kumpaa edustat. Pääasia on, että nautittaisiin elämästä ja ihmisistä, joita siihen kuuluu. Nautitaan niistä pusuista, hymyistä, keskusteluista ja katseista, joita toistemme kanssa koetaan. Arvostetaan toisiamme ja pidetään toisiamme sylissä heikkoina hetkinä. Eikä pelätä toiseen turvautumista.
Kaikista läpi käymistäni ihmissuhteista olen oppinut yhden asian, jonka haluan vielä tähän loppuun sanoa; ympäröi itsesi ihmisillä, jotka saavat Sinut voimaan hyvin. That's the main thing. Älä anna kenenkään rikkoa itsetuntoasi ja työntää Sinua nurkkaan. Jokainen meistä kuuluu sinne valokeilaan, lavalle, jossa ihmiset taputtavat Sinulle buuamisen sijaan.
Ihmisten on helppo ajatella, että minussa täytyy olla jotakin vikaa tai jotakin helvetin outoa, koska kyllähän nyt tähän ikään mennessä kumppani pitäisi löytää. Kyllä nyt kaksikymmentäyksivuotiaalla tulisi olla ainakin yksi rakkaussuhde takana. Aiemmin ehkä itsekin sorruin ajattelemaan tuohon tapaan, mutta kun pureutuu asiaan syvemmin, niin kyse ei ole siitä ettenkö kelpaisi kenellekään tai etteikö joku kelpaisi minulle, vaan kyse on paljon muusta.
Minun kiintymyssuhteisiini liittyy paljon ristiriitaisuutta. Koen ihmisissä usein samaan aikaan sekä turvaa että turvattomuutta. Tämä kombo saakin usein minut toimimaan holtittomasti. Saatan helposti takertua ihmiseen ja yritän ehkä liian nopeaan tahtiin porautua ihmisen syvimpiin tuntemuksiin ja sielunmaisemaan. Tai sitten minulle käy niin, että piiloudun oman kylmän suojakuoreni taakse ja alan hiljattain jättää yhteydenottoja vähemmälle. Tavallaan siis karkaan ennen kuin jutusta ehtii tulla mitään vakavampaa. Tässä taustalla on pelko siitä, että minua sattuu kovasti, sekä ajatus siitä, että toinen hylkäisi minut kuitenkin opittuaan tuntemaan luurankoni ja puutteellisuuteni.
Olen tapaillut ihmisiä, jotka olisivat tehneet vuokseni paljon ja olleet minulle äärettömän hyviä ja lojaaleja. Mutta minä olen tyhmyyksissäni paennut heitä. Koska olen vuosia kokenut syvää arvottomuuden ja riittämättömyyden tunnetta, on minun ollut vaikeaa vastaanottaa arvostusta ja rakkautta. Itsearvostuksen puute on saanut minussa aikaan sen, että olen ennemmin takertunut ihmisiin, jotka ovat olleet minulle epärehellisiä ja manipuloivia. Niin sanottuihin kusipäihin takertuminen on ollut minulle helppoa, sillä heidän kanssaan en koe pakokauhua. Ehkä syy on siinä, että heille en näytä rikkinäisyyttäni, surujani ja ilojani. Heille näytän vain pintaraapaisun, minkä vuoksi en ole niin haavoittuvainen. Pelkään kamalan paljon olla haavoittuvainen jonkun edessä. Pelkään päästää iholle ja lähelle samaan aikaan. Pelkään sitä, että satutan jotakuta pahasti tai sitä että joku rikkoo minut täysin hajalle. Ja kaikki nämä pelkoni ovatkin yski syy siihen, miksi en ole kyennyt toimivaa parisuhdetta muodostamaan.
Olen myös aikuisiällä tullut hyväksikäytetyksi. Sen sanominen ääneen tuntuu oksettavalta ja pahalta, mutta miksi hävetä jotain, mihin itse ei ole voinut vaikuttaa. En suostu häpeämään kenenkään vuoksi. En etenkään ihmisen, joka haluaisi minun tuntevan häpeää ja joka haluaisi minun olevan riekaileina hänen vuokseen. Olen vapaa kaikista negatiivisista tunteista ja sinut menneisyyteni kanssa. Mutta se mikä minuun sattuu sietämättömän paljon, on se fakta, että tiedän ja tunnen aivan liian monta ihmistä, jotka ovat kokeneet samoja asioita. Se saa minut tuntemaan sisälläni jotain niin riipaisevaa surua, mitä en pysty sanoiksi pukemaan.
Edellä mainitun tapahtuman jälkeen minun on ollut entistä vaikeampi turvautua ja luottaa kehenkään, mutta teen kovasti töitä sen eteen, että pystyn luottamaan ihmisiin ja uskomaan siihen, että kukaan ei halua minulle pahaa. Ja oikeastaan tällä hetkellä olenkin elämässäni päässyt siihen pisteeseen, että uskallan olla haavoittuvaisempi kuin ennen. Yritän antaa itsestäni ihmiselle realistisen kuvan siitä, mitä olen. En enää pyri kiiltokuvan taiteilemiseen, vaan uskon aitouden voimaan. On helpompaa ottaa ihastusta ja välittämistä vastaan, kun tiedän että ihminen välittää siitä, kuka olen aidosti, eikä siitä, jota yritän ehkä esittää. Oikeaan suuntaan ollaan siis menossa, hitaasti, mutta varmasti.
Kaikki kokemani ja näkemäni vaikuttavat vahvasti siihen, millä tavoin kykenen ihmissuhteita solmimaan. Siksi tuntuukin joskus pahalta, että ihmiset tuomitsevat toisen ilman tutustumista tämän tarinaan ja ihmettelevät ääneen, että mikäköhän toisessa on vikana kun sillä ei ole kumppania. Mutta minä voin sanoa, että seurustelustatus ei määritä ketään meistä ihmisenä. Sinä ja minä, me ollaan kaikki yhtä arvokkaita ja jokainen meistä ansaitsee tulla rakastetuksi. Se, että on sinkku, ei pitäisi olla kenenkään ongelma, eikä häpeä. Mielestäni sekä sinkkuudessa, että parisuhteessa, on puolensa. Eikä ole väliä kumpaa edustat. Pääasia on, että nautittaisiin elämästä ja ihmisistä, joita siihen kuuluu. Nautitaan niistä pusuista, hymyistä, keskusteluista ja katseista, joita toistemme kanssa koetaan. Arvostetaan toisiamme ja pidetään toisiamme sylissä heikkoina hetkinä. Eikä pelätä toiseen turvautumista.
Kaikista läpi käymistäni ihmissuhteista olen oppinut yhden asian, jonka haluan vielä tähän loppuun sanoa; ympäröi itsesi ihmisillä, jotka saavat Sinut voimaan hyvin. That's the main thing. Älä anna kenenkään rikkoa itsetuntoasi ja työntää Sinua nurkkaan. Jokainen meistä kuuluu sinne valokeilaan, lavalle, jossa ihmiset taputtavat Sinulle buuamisen sijaan.
Kommentit
Lähetä kommentti